Ohjeet OSM-kisajärjestäjälle

Opiskelijoiden SM-kisat eli OSM-kisat ovat valtakunnalliset korkeakouluopiskelijoiden mestaruuskilpailut. OSM-kisoihin osallistuu vuosittain tuhansia opiskelijoita ammattikorkeakouluista ja yliopistoista ympäri Suomen. OSM-kisojen tarkoituksena on tarjota taitotasoon katsomatta hauska kilpailuformaatti opiskelijoille. Tärkeintä on liikunnan tuottama ilo ja yhdessä tekemisen fiilis!

Missä lajeissa OSM-kisat voi järjestää?

Lajikirjo on laaja, mutta halutessasi voit laajentaa lajivalikoimaa edelleen. Kisoja on järjestetty viime vuosina bingosta painonnostoon ja hankifutikseen.

Tutustu ajantasaiseen kisalistaan OSM-kisojen kotisivulla. Sivut ovat tällä hetkellä pääsääntöisesti suomeksi.

Kuka voi järjestää OSM-kisoja?

Opiskelijoiden SM-kisojen järjestäjänä voi toimia ensisijaisesti OLL:n jäsenjärjestö eli opiskelija- tai ylioppilaskunta tai sen alayhdistys, kuten esimerkiksi opiskelijoiden urheiluseura, ainejärjestö tai koulutusalajärjestö. Myös korkeakoulun liikuntatoimi voi toimia kisajärjestäjänä.

Mikäli yksikään edellä mainituista tahoista ei ole hakenut tietyn lajin OSM-kisoja, voi OLL:n hallitus harkintansa mukaan myöntää järjestelyoikeuden muulle taholle, kuten liittoon kuulumattomalle opiskelija- tai ylioppilaskunnalle, lajiliitolle, urheiluseuralle tai liikunta-alan yritykselle.

Miten haen OSM-kisoja?

Jos olet kiinnostunut OSM-kisojen järjestämisestä, tutustuthan ensin huolellisesti:

Täytä lisäksi Hae Opiskelijoiden SM-kisajärjestäjäksi -hakulomake (suomeksi) ja liitä mukaan kevyt projektisuunnitelma kisoista.

Lähetä hakulomake ja liitä mukaan projektisuunnitelma kisoista. Ilmoitamme aikatauluista vuosittain tällä sivulla.

Määräajan jälkeen voit hakea kisoja, joille ei ole myönnetty järjestäjää. Näissä tapauksissa nopein hakemus voittaa.

Miksi kisajärjestäminen kannattaa?

Kisajärjestäjänä saat ainutlaatuisen kokemuksen tapahtumajärjestämisestä, verkostoidut samanhenkisten ihmisten kanssa ja vietät ikimuistoiset kisapäivät.

Välitämme kisojen pääjärjestäjille pyynnöstä todistukset OSM-kisojen järjestämisestä.

Kisajärjestäjät koulutetaan erikseen ja heille jaetaan OLL:n kisajärjestäjäopas. Löydät oppaan myös sivun alaosasta liitetiedostona. Opas on tällä hetkellä ainoastaan suomeksi.

Koulutuksessa tutustutaan OSM-kisojen sääntöihin, vastuullisuusasioihin ja käytännön vinkkeihin järjestämisessä.

Koulutus sovitaan jokaisen järjestäjän kanssa sopivaan ajankohtaan.

Voiko OSM-kisoja seurata somessa?

Toki! Tykkää ja ota seurantaan OSM-kisojen virallinen Facebook-ryhmä.

Liitteet

Lisää aiheesta liikunta- ja urheilutapahtumat

Liikunta- ja urheilutapahtumat

MetroSport – Suomen suurimman opiskelijoiden liikunta- ja hyvinvointitapahtuman järjestäminen

MetroSport on Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKAn vuotuinen liikunta- ja hyvinvointitapahtuma. Se järjestettiin ensimmäisen kerran 19.9.2001 StadiaSportin nimellä. MetroSport on nykyään Suomen suurin opiskelijoille suunnattu ei-kilpailullinen liikunta- ja hyvinvointitapahtuma.

Lue lisää aiheesta MetroSport – Suomen suurimman opiskelijoiden liikunta- ja hyvinvointitapahtuman järjestäminen
Liikunta- ja urheilutapahtumat

Opas onnistuneiden liikuntatapahtumien järjestämiseen

Opas sisältää seuraavat näkökulmat: Mistä koostuu hyvä tapahtuma? Vinkkejä liikuntatapahtuman järjestämiseen & Suunnitellaan tapahtuma

Lue lisää aiheesta Opas onnistuneiden liikuntatapahtumien järjestämiseen