Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry (OLL) on perustettu vuonna 1924, perustajajäseninään Helsingin yliopiston urheiluseura (HYUS), Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta, Polyteknikkojen urheiluseura (PUS), Turun yliopiston ylioppilaskunta sekä Ylioppilasvoimistelijat. OLL tunnettiin Suomen Akateemisena Urheiluliittona (SAUL) vuoteen 1971 asti, jolloin ylioppilaskuntia ja opistojen oppilaskuntia liittyi OLL:n jäseniksi. 1990-luvulla oppilaskuntien tilalle jäseniksi liittyi ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntia. Vuonna 2008 OLL:n jäsenrakenne muuttui historiallisesti, kun Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry ja Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto (SAMOK) ry liittyivät OLL:n jäseniksi. Rakenne kuitenkin muuttui jälleen vuonna 2015, kun ylioppilaskunnat päättivät että SYL eroaa OLL:n jäsenyydestä SYL:n liittokokouksessa 2013. Vuodesta 2015 eteenpäin ylioppilaskunnat ovat taas suoraan OLL:n jäseniä.

OLL:n 90-vuotista taivalta juhlittiin vuonna 2014. Tällä hetkellä OLL valmistautuu liiton 95-vuotisjuhliin, ja kohta päästään suunnittelemaan satavuotisjuhlia!

OLL90LOGO