Pauliina Utoslahti ennätyksiinsä opiskelijoiden painonnoston MM-kilpailuissa

Suomalaiset painonnostajat viettivät itsenäisyyspäivää ”työn merkeissä” opiskelijoiden MM-lavalla. Thaimaassa käytyjen kilpailujen suomalaisittain suurin ilahduttaja oli Tampereen yliopistossa opiskeleva Pauliina Utoslahti, joka korjaili omaa ennätystään sekä työnnössä että yhteistuloksessa. Alle 58-kiloisissa nostavan Utoslahden uudet ennätyslukemat kirjataan nyt muotoon 71+87 = 158 kg. Sarjan kultamitalit vei kotiyleisönsä nostanut Sukanya Srisurat yhteistuloksella 215 kg. Thaimaalainen on aiemmin tänä vuonna ehtinyt jo voittaa juniorien maailmanmestaruuden sekä aikuisten MM-pronssia.

Koko Suomen neljän nostajan joukkue muodostui Tampereen Pyrinnön urheilijoista. Sijoituksellisesti suomalaisista paras oli jo viidensiin opiskelijoiden arvokisoihinsa osallistunut Jere Johansson, joka sijoittui alle 85 kilon sarjassa kuudenneksi niin tempauksessa, työnnössä kuin yhteistuloksessakin. Aatu Koponen oli 69-kiloisissa yhteistuloksissa kymmenes ja Antti Hyry sarjaa ylempänä kahdestoista.

4. opiskelijoiden painonnoston MM-kilpailut; Chiang Mai, Thaimaa 5.-8.12.2014
Suomen joukkue
Urheilija Sarja Korkeakoulu Seura Urheiluakatemia
Pauliina Utoslahti Naiset -58 kg Tampereen yo Tampereen Pyrintö
Aatu Koponen Miehet -69 kg Tampereen amk Tampereen Pyrintö
Antti Hyry Miehet -77 kg Tampereen amk, valm. 2014 Tampereen Pyrintö
Jere Johansson Miehet -85 kg Tampereen teknillinen yo Tampereen Pyrintö Tampereen UA
Lassi-Pekka Taskinen, joukkueenjohtaja
Suomalaistulokset
Naiset -58 kg (6.12.)
Yhteistulos
1. Sukanya Srisurat, Thaimaa 215 kg (95+120)
2. Carolina Lugo Robles, Meksiko 189 kg (82+107)
3. Angela Candage, USA 188 kg (80+108)
11. Pauliina Utoslahti 158 kg
Tempaus
1. Sukanya Srisurat, Thaimaa 95 kg
2. Park Dahui, Etelä-Korea 83 kg (56.61 kg)
3. Loredana Heghis, Romania 83 kg (57.78 kg)
11. Pauliina Utoslahti 71 kg
Työntö
1. Sukanya Srisurat, Thaimaa 120 kg
2. Angela Candage, USA 108 kg
3. Carolina Lugo Robles, Meksiko 107 kg
11. Pauliina Utoslahti 87 kg
14 osallistujaa
Miehet -69 kg (6.12.)
Yhteistulos
1. Bernardin Kingue Matam, Ranska 318 kg (146+172)
2. Tairat Bunsuk, Thaimaa 312 kg (140+172)
3. Takehiro Kasai, Japani 308 kg (136+172)
10. Aatu Koponen 225 kg (95+130)
Tempaus
1. Bernardin Kingue Matam, Ranska 146 kg
2. Tairat Bunsuk, Thaimaa 140 kg
3. Takehiro Kasai, Japani 136 kg
11. Aatu Koponen 95 kg
Työntö
1. Tairat Bunsuk, Thaimaa 172 kg (68.47 kg)
2. Takehiro Kasai, Japani 172 kg (68.84 kg)
3. Bernardin Kingue Matam, Ranska 172 kg (68.99 kg)
10. Aatu Koponen 130 kg
13 osallistujaa
Miehet -77 kg (6.12.)
Yhteistulos
1. Dumitru Captari, Molodova 350 kg (155+195)
2. Alexandru Rosu, Romani 316 kg (140+176)
3. Lee Minwoong, Etelä-Korea 315 kg (143+172)
12. Antti Hyry 245 kg (110+135)
Tempaus
1. Dumitru Captari, Molodova 155 kg
2. Lee Minwoong, Etelä-Korea 143 kg
3. Alexandru Rosu, Romani 140 kg
12. Antti Hyry 110 kg
Työntö
1. Dumitru Captari, Moldova 195 kg
2. Alexandru Rosu, Romani 176 kg
3. Lee Minwoong, Etelä-Korea 172 kg
13. Antti Hyry 135 kg
15 osallistujaa
Miehet -85 kg (7.12.)
Yhteistulos
1. Adrian Pawlicki, Puola 312 kg (141+171)
2. Kang Mingi, Etelä-Korea 311 kg (145+166)
3. Paul Woelmer, USA 290 kg (130+160)
6. Jere Johansson 275 kg (122+153)
Tempaus
1. Kang Mingi, Etelä-Korea 145 kg
2. Adrian Pawlicki, Puola 141 kg
3. Paul Woelmer, USA 130 kg
6. Jere Johansson 122 kg
Työntö
1. Adrian Pawlicki, Puola 171 kg
2. Kang Mingi, Etelä-Korea 166 kg
3. Paul Woelmer, USA 160 kg
6. Jere Johansson 153 kg
8 osallistujaa

Täydelliset tulokset IWF:n sivuilla.

Kisasivut.

Facebook/ Finnish Student Athletes

Kansainvälisen opiskelijaurheiluliiton FISU:n alaisia opiskelijoiden MM-kilpailuja järjestetään joka toinen vuosi lajeissa, jotka eivät kuulu universiadien vakituiseen lajiohjelmaan. Vuonna 2014 opiskelijoiden maailmanmestaruuksista kamppaillaan 29 lajissa. Osallistumisoikeus opiskelijoiden MM-kisoihin on 17-28 -vuotiailla korkeakouluopiskelijoilla tai kisoja edeltävänä vuonna valmistuneilla. Suomalaisurheilijoiden osallistumisesta opiskelijoiden MM-kisoihin vastaa Opiskelijoiden Liikuntaliitto yhdessä asianosaisen lajiliiton kanssa. Vuoden 2015 alusta lähtien Suomen joukkueet universiadeihin ja opiskelijoiden MM-kisoihin nimeää Olympiakomitea.