Voiko jalkapalloa pelata ilman maaleja? OLL-muistoja ja tulkintoja aiemmilta vuosikymmeniltä

OLL:n puheenjohtaja Huumosen Hanna pyysi minua kirjoittamaan OLL-sivuille  blogeja. Blogithan ovat aika henkilökohtaisia päiväkirjamerkintöjä, joissa oman kokemuksen kautta yritetään tavoittaa jotain yleispätevämpää. Kerronkin nyt OLL:n 90-vuotisjuhlista tai ainakin aloitan sieltä. OLL:n puheenjohtaja Huumonen  –  filosofi Jyväskylän yliopistosta – piti napakan avauspuheen. Aikoihin on eletty, sillä 1980-luvun alussa Jyväskylän filosofit kiteyttivät ainoastaan yhden ajatuksen lyhyesti ja se oli: ”se, mikä liikuntalaisilla on pohkeessa, on pois päästä”.

Opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikön johtaja Harri Syväsalmi kertoi juhlapuheessaan hauskasti sekä liikuntapolitiikasta että omista OLL-muistoistaan. Itseäni tietysti kosketti kohta, jossa hän sanoi suhteensa OLL:oon olleen vuosikymmenten saatossa koetuksella ainoastaan silloin kun allekirjoittanut oli esittänyt (siis 1980- ja 1990-luvun taitteessa), ”että jalkapalloa voisi pelata myös ilman maaleja”.

"OLL:n puheenjohtaja Huumonen  –  filosofi Jyväskylän yliopistosta – piti napakan avauspuheen."
”OLL:n puheenjohtaja Huumonen – filosofi Jyväskylän yliopistosta – piti napakan avauspuheen.”

En itse tiedä ihan tarkkaan, mistä tuo aika kiva legenda on saanut siivet alleen, mutta yritän tässä sitä nyt tulkita. Harri kaiketi viittasi tuolla siihen, että hän koki silloisen OLL:n itselleen vieraaksi. Ihme se ei ollutkaan, sillä kuten Harri puheessaan kertoi, hän eli 1970-luvun lopun ja 1980-luvun alun vahvaa puoluepoliittisen mandaattiajattelun aikaa, jolloin jokainen hallitus- ja sihteeripaikka oli etukäteen määrätty jonkun puolueen edustajalle . Omana aikanani meillä taas oli ammattimainen, kokenut ja puoluepoliittisesti lähes sitoutumaton sihteeristö. Tämä ei kuitenkaan selittäne kaikkea vierauden tunnetta.

Palataan OLL-kokemuksiin. Minäkin olin valmistautunut kertomaan omista OLL-kokemuksistani pienen puheen, mutta hitaana savolaisena en ehtinyt. Mutta kerronpa nyt kuitenkin. Ensimmäinen tarina on klassinen kertomus Daavidista ja Goljatista vuodelta 1981. JYY:n jalkapallojoukkue, jonka ”kymppipaikan” pelaaja olin, voitti sekä OLL:n että Pohjois-Euroopan mestaruuden joukkueella, joka koostui lähinnä 2-4. divarin pelaajista. Voitimme kummassakin turnauksessa Kuopion kauppaoppilaitoksen joukkueen, jossa vaihtopelaajatkin olivat mestaruussarjapelaajia ja joukkueessa pelasi myös kaksi ammattilaista eli Kari Ukkonen ja Petteri Kupiainen. Nuo turnaukset ovat varmasti kaikkien meidän mukana olleiden parhaimpia futismuistoja – opiskelijaurheilua parhaimmillaan!

Toinen merkittävä kokemus ajoittuu seuraavaan kevääseen ja ensimmäiseen Akateemiseen Warttiini. En muista, miten pärjäsimme  –  yhtenä vuonna taisimme olla kurssijoukkueella vapaan wartin kolmosia. Wartti ei kuitenkaan ollut meille urheilukilpailu; se oli kaikille sen aikakauden opiskelijoille kevään merkki ja kaikkien opiskelijoiden yhteisyyden – ja myös mahdollisten ihastumisten – paikka. Juhliahan oli kolmessa eri paikassa. Muistankin miten kävelin lämpimässä kevätyössä Wanhalta Lauttasaareen onnellisena nuorenamiehenä niiden juhlien tunnelmien pyöriessä vielä elävänä mielessäni…

Ansio - ja kunniamerkkejä myönnettiin OLL:n 90. vuosijuhlassa 1.2.2014.
Ansio – ja kunniamerkkejä myönnettiin OLL:n 90. vuosijuhlassa 1.2.2014.

Kolmannen OLL-kokemuksen tapahtumapaikka oli Jyväskylä ja epäviralliset yösählyn MM-kisat. Se oli taas jotain uutta – uusi peli, jossa ne ”letkut” mailat tasoittivat tasoeroja ja jossa yhteisöllisyys oli jotain ennen näkemätöntä. Nykytermein ilmaistuna huomaisin myös toimijuuden merkityksen, joka näyttäytyi myös siinä, että opiskelijat joutuivat/saivat hoitaa itse kaiken. Tästähän 90-vuotisjuhlissa kansainvälinen vieraammekin suomalaisia futsal-järjestäjiä kiitteli – skandinaavista kansalaisyhteiskuntaa siis. 1980-luvun alussa tuo toimijuus näyttäytyi mm. siinä, että kesken kisojenkin piti palaveerata siitä, millä säännöillä sählyä oikein pelataan. Eri kaupungeissa pelattiin nimittäin erilaisin säännöin. Meistä jyväskyläläisistä ruumiinkulttuurin toimijoista tulikin sittemmin ”sählysukupolvi”, josta Tapio Aittola (1) teki väitöskirjankin ja OLL toimitti julkaisun  (2).

Löytyyköhän tuolta selitys ”maalien poisottoon”? Osittain kyllä: minähän aloitin yliopisto-opintoni valmennuslinjalla lajeinani jalka- ja koripallo. Muistan vetäneeni harjoituksia, joissa pelattiin ainakin neljään maaliin, jotta pelaajat oppisivat näkemään kentän laajemmin ja jotta he osaisivat pitää palloa omalla joukkueella eivätkä puskisi sokeana puolustusmuuriin. Nykytietämyksen valossahan tuo näyttää järkevältä, sillä palloa enemmän pitävä joukkue voittaa todennäköisimmin futisottelun (3). Olen kuitenkin kirjoittanut jalkapallosta tuohonkin aikaan niin paljon, että en voi muuta kuin linkata joihinkin juttuihini, joissa voi tuo Harrinkin mainitsema asia olla esillä (4, 5) Ehkä Harri ei kuitenkaan viitannut oikeasti jalkapalloon, vaikka hän  lentopallomiehenä varmasti ymmärtää, että pelata voi ilman maalejakin.

Ensimmäisen Wartti-kokemukseni siivittämänä korostimme opiskelijaliikunnan yhteisöllistä puolta. Halusimme laskea ”liikuntakynnystä” tarjoamalla opiskelijaliikkujille monenlaisia kokemuksia. Wartti saavuttikin aikanani suurimmat osallistujaluvut, sählyn harrastus laajeni ja kilpapeli muuttui salibandyksi.  Lisäksi oli leikkipelitapahtumia, erätaitokilpailuja ja tietysti eri lajien SM-kisoja (6). Huippu-urheiluunkin osallistuttiin ja Sari Essayah voitti universiadikävelykilpailun vuonna 1991. Saattaa olla, että varoitin sählyn liiasta urheilullistumisesta, johon tuo ilman maaleja (tai ehkä ilman maalivahteja, kuten aluksi sählyä pelattiin) – väite liittyy. Selväähän on, että letkut mailat alensivat osallistumiskynnystä silloin sählyn alkuaikoina. Onneksi pelissä on vieläkin aineksia koko kansan urheilulajiksi.

Lapin yliopistossa oikeustieteitä ensimmäistä vuotta opiskeleva 22-vuotias mäkihyppääjä Sami Niemi on valittu vuoden 2013 opiskelijaurheilijaksi. Niemi vastaanotti tunnustuspalkinnon lauantai-iltana Helsingissä Opiskelijoiden Liikuntaliiton 90-vuotisjuhlassa.
Lapin yliopistossa oikeustieteitä ensimmäistä vuotta opiskeleva 22-vuotias mäkihyppääjä Sami Niemi on valittu vuoden 2013 opiskelijaurheilijaksi. Niemi vastaanotti tunnustuspalkinnon lauantai-iltana Helsingissä Opiskelijoiden Liikuntaliiton 90-vuotisjuhlassa.

Japissonin Teemulla, Valo ry:n pääsihteerillä,  oli juhlissa kuitenkin toinen näkemys asiaan. Hän oli kokenut asian niin, että meidän OLL-sukupolvemme pisti kaiken uusiksi ja teki kaiken toisin kuin edeltävä sukupolvi. Vaikka asiaa protestoinkin, sillä itse en kokenut asiaa lainkaan noin vahvasti, niin vaikea on mennä väittämään, että Teemun tulkinta olisi hänen sukupolvensa silmin väärä. Otimmehan silloin OLL:ssa mm. kantaa siihen, ettei kahta keskusjärjestöä enää tarvita ja hämmästykseksemme asia toteutui melkein yhtä yllättäen kuin Berliinin muurin kaatuminen. Teemu itsekin oli osallisena Ote-projektissamme, jossa loimme uutta yhteistoimintamallia opiskelijaliikunnan, YTHS:n, korkeakoulujen ja SYL:n/ylioppilaskuntien suuntaan rakentamalla pohjaa laajemmalle hyvinvointiajattelulle (7).

Ehkä on vielä yksi seikka, joka erottaa ja yhdistää Harrin ja minun kokemukseni 1980-luvusta. Se koskee huippu-urheilua, johon siis itse alunperin olin tähdännyt niin urheilijana kuin valmentajanakin. Jo 1980-luvun alussa huomasin, että huippu-urheilussa käytetään sellaisia keinoja, joita en voinut eettisesti  hyväksyä. Harri Kirvesniemen seurakaverina, Antti Leppävuoren opiskelukaverina, Kari-Pekka Kyrön tutorohjaajana ja liikuntabiologian laitoksen opiskelijana olin aika lähellä – ja silti faktisesti tietämättömänä – sitä alakulttuuria, joka vallitsi laajemminkin 1970- ja 1980-lukujen huippu-urheilussa. Luulen, että Harri Syväsalmi ei sitä OLL:ssa toimiessaan tuntenut juuri lainkaan, vaan hän joutui siihen tutustumaan hyvinkin syvällisesti ja monien mielestä suomalaiseen huippu-urheiluun kriittisesti suhtautuen vasta 2000-luvulla Lahdessa ja Wadassa toimiessaan. Minä taas olin erittäin surullinen hienojen miesten ja huippu-urheilunkin puolesta, vaikka samalla olin kiitollinen etten ollut yksi huippu-urheilun tekijä tuona aikana. Tulkintojani tuosta eettisesti ”harmaasta aikakaudesta” tein väitöskirjassani 2002 ja toivottavasti viimeisen kerran viime kesänä blogissani (8).

90-vuotiasta liikuntaliittoa muistettiin mitä innovatiivisimmin lahjoin.
90-vuotiasta liikuntaliittoa muistettiin mitä innovatiivisimmin lahjoin.

Yhdyn Harrin puheessa esitettyihin käsityksiin siinä, että en näe liikunnan harrastamisen ja huippu-urheilun välillä mitään periaatteellista ristiriitaa – itsekin urheilen ja liikun edelleenkin niistä eri merkityksiä hakien. Joissakin historian vaiheissa on kuitenkin ollut syytä painottaa OLL:nkin toiminnassa liikuntakulttuurin eri puolia eri tavoin. 2010-luvulla olemme toivottavasti huippu-urheilunkin suhteen sellaisessa tilanteessa, ettei ole mitään epäeettistä siinä, että on mukana intohimoisestikin sen kehittämisessä. Ainakin itse tunnen niin. Yhtä intohimoisesti yritän edistää vähän liikkuvien liikunnan harrastamista eikä näillä kahdella tarvitse olla mitään ristiriitaa keskenään.Päinvastoin; tänä päivänä niin huippu-urheilijan kuin liikkumattomankin peruskysymys lienee aivan sama: miksi minä liikkuisin/urheilisin?

 

Arto Tiihonen

liikuntasosiologi ja -blogisti, OLL:n koulutus- ja tutkimussihteeri 1988-1991.

www.miksiliikun.fi

 
(1)    Aittola, T. 1992. Uuden opiskelijatyypin synty. Opiskelijoiden elämänvaiheet ja tieteenalaspesifien habitusten muovautuminen 1980-luvun yliopistossa. Jyväskylä, Jyväskylän yliopisto 91.  
(2)    Suomi, K., Jokinen, K., Tiihonen, A. 1989. Hölkk­ä­ä­jiä, s­äh­l­ä­ä­j­iä, skeittaajia. OLL: sarja A 1/89. Turenki.
(3)    Anderson, C.  ja Sally, D. 2013. Numeropeli. Luulet ymmärtäväsi jalkapalloa, mutta et tiedä siitä mitään. HS Kirjat, Porvoo. 
(4)    Tiihonen, A. 1990. Urheilu kertomuksena. Julkaisematon pro gradu -työ. Jyväskylän yliopisto, Liikunnan sosiaalitieteiden laitos. http://www.miksiliikun.fi/assets/uploads/2013/09/URHEILULLISTUMISENPROSESSI.pdf; http://www.miksiliikun.fi/assets/uploads/2013/09/JALKAPALLOMUISTELU.pdf; http://www.miksiliikun.fi/assets/uploads/2013/04/JALKAPALLOPELIANALYYSI.pdf
(5)    http://www.miksiliikun.fi/assets/uploads/2011/08/FUTISEMKISABLOGIT2012.pdf 
(6)    Tiihonen, A. 1994. Liikuntakulttuurin muuttajat ja OLLiksi tuleminen. Teoksessa Tiihonen, A. (toim.): Monenlaista kiitäjää – OLLin oppivuodet 1971-1994.
(7)    Tiihonen, A. 1993. Ote opiskelijaliikuntaan. OLL sarja A1/1993. Helsinki.
(8)    Tiihonen, A. 2002. ”Niin hyviä kokemuksia”. Lahden doping-käryn ymmärrettävä tulkinta. Teoksessa: Ruumiista miestä, tarinasta tulkintaa: oikeita miehiä – ja urheilijoita? Jyväskylä, LIKES-tutkimuskeskus, 134, 365-422. http://www.miksiliikun.fi/assets/uploads/2013/06/15NIINHYVI%C3%84.pdf; http://www.miksiliikun.fi/?m=201306
(9)    Saarenheimo, M. (toim) 2014. Neljän polven treffit. Ikäpolvitoiminnan opas. Tekijät Saarenheimo, M.; Pietilä, M; Tiihonen, A.; Pohjolainen, P.; Maununaho, S.; Rantakari, S.; Aarninsalo. L. Vanhustyön keskusliitto, Helsinki. http://www.vtkl.fi/fin/sahkoiset_julkaisut/