Liikkuva korkeakoulu -verkosto

Liikkuva korkeakoulu -verkosto kattaa kaikki liikunnallisemman opiskelupäivän ja korkeakoululiikunnan kehittämisestä kiinnostuneet toimijat. Olitpa sitten liikkuja, liikunnan järjestäjä, opiskeluhyvinvoinnin toimija tai yhteistyökumppani, olet tärkeä osa Liikkuva korkeakoulu -verkostoa. Ilmoita itsesi ja ilmianna tuttavasi mukaan Liikkuva korkeakoulu -verkostoon!

Koko korkeakouluyhteisö mukaan Liikkuva korkeakoulu -verkostoon

Liikkuva korkeakoulu -verkostoa pyritään laajentamaan liikuntapalveluista koko korkeakouluyhteisöön. Tavoitteemme on saada verkostoon mukaan kaikkia niitä korkeakoulujen ja sidosryhmien toimijoita, jotka voivat vaikuttaa arjen fyysisen aktiivisuuden lisääntymiseen korkeakouluympäristössä.

Liikkuva korkeakoulu -verkoston toiminta tähtää ensisijaisesti eri tahojen ja toimijoiden yhteistyön lisäämiseen. Tietojen, kokemusten ja havaintojen vaihdolla saamme parhaan tuloksen aikaan. Uskomme siihen, että se mikä toimii jossakin korkeakoulussa, toimii luultavasti myös toisissa korkeakouluympäristöissä, ja toisin päin.

Liikkuva korkeakoulu -toiminta on osa Liikkuva opiskelun toimeenpanoa. Liikkuva korkeakoulu -verkosto vastaa Liikkuva opiskelu -koordinaattoriverkoston toiminnasta yhteistyössä Liikkuvan opiskelun kanssa.

Tarkista tapahtumakalenterista tulevien tapaamisten teemat ja ajankohdat!

Tapaamisten aiheita:

2024:

  • 11.12.2024 3AMK Liikuttaa -hanke: tavoitteena liikemyönteinen korkeakoulukulttuuri
  • 20.9.2024 Liikunnan edistäminen osaksi korkeakoulun strategista toimintaa: strategisten muutosten pilotoinnit
  • 6.6.2024 Opiskelijoiden & henkilökunnan yhteistyö korkeakoululiikunnassa
  • 21.3.2024 Näin Aktiivinen ja hyvinvoiva korkeakoulu liikuttaa Keski-Suomen korkeakouluopiskelijoita.
  • 1.2.2024 Opiskelijaliikunta 100 vuotta: Miten rakennetaan tulevaisuuden liikkuva ja urheileva korkeakoulu?

2023:

2022:

2021:

Liity Liikkuva korkeakoulu -postituslistalle!

Etätapaamiset verkoston toiminnan ytimessä

Kesällä 2021 aloitetut Liikkuva korkeakoulu -verkoston tapaamiset ovat kasvaneet upeasti yli 30 korkeakoulun kattaviksi yhdessä oppimisen tilaisuuksiksi. Verkoston yhdessä sopimia periaatteita ovat:

  • Verkoston luonne? Vapaamuotoinen, jäsenten toiveisiin mukautuva

  • Kattoteema? Opiskelupäivän kokonaisvaltainen liikunnallistaminen

  • Mitä asioita käsitellään tapaamisissa?

    • Erityinen teema kullekin kerralle? KYLLÄ, verkoston jäsenet ehdottavat

    • Ajankohtaiset kuulumiset? KYLLÄ, yleisistä asioista keskustelu tärkeää

  • Kuinka usein tavataan? 4-5 kertaa vuodessa

  • Kenelle ryhmä on tarkoitettu? Kaikille Liikkuva korkeakoulu -toiminnasta kiinnostuneille

Toivomme mukaan Liikkuva korkeakoulu -verkostoon ja sen toiminnan kehittämiseen muun muassa alla listattuja toimijoita ja tahoja:

Korkeakouluissa:

  • Liikuntatoimet
  • Opiskelija- ja ylioppilaskunnat
  • Liikunta- ja hyvinvointituutorit
  • Opiskelijahyvinvoinnin ja -terveyden henkilöstö
  • Opettajat
  • Tutkijat
  • Johto
  • Opiskelijapalveluiden henkilöstö
  • Tilapalveluiden henkilöstö
  • Hallinnon henkilöstö

Korkeakoulujen sidosryhmiä:

  • Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK
  • Suomen ylioppilaskuntien liitto ry (SYL)
  • Liikkuva opiskelu -ohjelma
  • Opiskeluterveydenhuolto / YTHS
  • Suomen yliopistokiinteistöt Oy
  • Rakennustieto Oy
  • Arkkitehdit ja sisustusarkkitehdit
  • Opetushallitus
  • Opetus- ja kulttuuriministeriö

Puuttuuko listasta joku tai joitakin tärkeitä tahoja? Ilmoita havaitsemastasi puutteesta verkoston ylläpitäjille. Ajantasaiset yhteystietomme löydät Yhteystiedot-sivulta.

Liikkuva korkeakoulu -hengessä joukko opiskelija- ja ylioppilaskuntien opiskelija-aktiiveja matkalla työntämään Helsingin yliopistoa liikkeelle OLL:n sektoritapaamisessa helmikuussa 2019.

Mikä Sinun mielestäsi olisi hyvä tapa tehdä yhteistyötä Liikkuva korkeakoulu -verkostossa? Kaikki ideat otetaan ilolla vastaan.