90 minuuttia nuokkumista vai oppimista?
”Perinteinen akateeminen 90 minuutin luento on yksi suurimmista staattista istumisaikaa tuottavista tekijöistä Suomen korkeakouluissa”, on todennut istumisen vähentämisen terveyshyödyistä väitellyt liikuntatieteen tohtori ja korkeakoululiikunnan asiantuntijatyöryhmän jäsen Arto Pesola.
Koronapandemia ja etäopetuksen lisääntyminen ovat entisestään juurruttaneet opiskelijoita tuoleihin. Toiveita aktiivisemmista luennoista on esitetty, esimerkiksi Opiskelijabarometrissa 2022 opiskelijat äänestivät fyysistä aktiivisuutta tukevat opetuskäytännöt tärkeimmäksi liikkumisen edistämisen keinoksi.
Mitä nämä keinot voivat olla? Kysyimme korkeakouluopiskelijoilta ja lehtorilta, miten jätämme 90 minuutin istumismaratonit historiaan.
Sekä opettajat että opiskelijat haluavat yleensä pitää 2x45min tuplaluennot yhtenä 90 minuutin sessiona, jotta niiden jälkeen saadaan pidempi tauko. Tällöin kuitenkin juurrutaan pitkäksi ajaksi paikalleen. Istumisfysiologian näkökulmasta kunnollinen tauko on hyvä pitää useammin. Vaikka pitkän luennon keskellä pidettäisiinkin pieni tauko, ei se aina kannusta lähtemään liikkeelle. Ihmisillä on erilaisia käsityksiä siitä, mitä “tauko” tarkoittaa.
“Huomaan monesti, että jos tauko on vain viisi minuuttia, en viitsi nousta ja lähteä mihinkään niin lyhyeksi aikaa”, sanoo opiskelija Reetta Tienari.
Fyysisen hyvinvoinnin lisäämisen ohella tauottaminen, liike ja toiminnallisuus parantavat keskittymiskykyä ja oppimistuloksia.
“Tosi nopeasti alkaa puuduttamaan, jos opetus on pelkkää kalvosulkeista ja opettajan puhetta. Jo vartin jälkeen saattaa alkaa ajatus harhailemaan”, Tienari kertoo.
“Ihan omissa kurssituloksissa olen huomannut, että sellainen opetus, joka sisältää monipuolista, aktiivista tekemistä, jää paremmin mieleen ja tenttitulokset ovat paremmat”, opiskelija Jenny Hieto kertoo.
Lehtori Maarit Honkonen-Seppälä pyrkii jakamaan luentonsa 20 minuutin pätkiin, joiden jälkeen tulee välitauko ja muutos, kuten ryhmätyöskentelyyn siirtyminen. Yksi tapa toteuttaa toiminnallisuutta opetuksessa on esimerkiksi ryhmätöiden esittäminen videon tai näytelmän muodossa.
Honkonen-Seppälä kertoo miettivänsä, mikä on tärkein oppimistavoite kullekin päivälle, ja löytyisikö siihen jokin aktivointikeino. “Jokin hankala tai tärkeä selitettävä asia voitaisiin käydä läpi piirissä seisten siten, että aluksi opettaja selittää asian, ja vuorotellen joku kertoo, kuinka itse ymmärsi sen”, ideoi Hieto.
Erilaisia tapoja tauottaa opetustilannetta ja lisätä fyysistä aktiivisuutta on useita. Honkonen-Seppälä kertoo hyödyntävänsä seisten tai kävellen tapahtuvia ryhmäkeskusteluja, ja vievänsä mahdollisuuksien mukaan opetusta ulkotiloihin esimerkiksi puheviestinnän opetuksessa. Hän kannustaa opettajia miettimään, mitkä ovat itselle luontaisia tapoja lisätä liikettä, ja hyödyntää niitä.
Yksi haaste liikuskelulle opetustilanteessa on siihen huonosti soveltuvat opetustilat, kuten isot auditoriot. Hieto kuitenkin muistuttaa, että jo paikallaan istuen voi tuottaa pientä liikettä.
“Liikaa keskitytään ehkä tilojen rajoitteisiin, mutta kyllähän pieniä venytyksiä, heilutuksia ja hartioiden pyörityksiä voi tehdä missä tahansa, myös paikallaan. Pitäisi miettiä, mitkä ovat mahdollisuudet juuri tässä tilassa.”
Lataa itsellesi Acatiimissa julkaistu artikkeli PDF-muodossa alta kohdasta 'liitetiedostot'. Artikkelia saa vapaasti jakaa – voit esimerkiksi tulostaa sen korkeakouluympäristöön näkyville.
Tarjoamme teille valmiita materiaaleja artikkelin ja sen vinkkien levittämiseen opetushenkilöstölle ja muulle korkeakouluyhteisölle.
Instagram Feed:
- Lataa käyttöösi kolmikieliset IG-karusellikuvapohjat (liitteenä 6kpl kuvia, joiden järjestys tiedostonimissä)
- Käytä halutessasi valmista kuvatekstiä (liite nimeltä Copy IG-karusellille)
- Luokaa opiskelija- tai ylioppilaskuntanne, korkeakoulun ja korkeakoululiikunnan IG-tileille julkaisu!
Sähköposti:
- Kopioi liitteenä oleva saateteksti (docx) sähköpostisi viestikenttään
- Lisää liitteenä oleva artikkeli (pdf) sähköpostin liitteeksi
- Lähetä viesti mahdollisimman laajalle korkeakouluyhteisösi sähköpostilistoille ja esim. korkeakoulun viestinnän välitettäväksi
Kaikki materiaalit löydät alta kohdasta liitetiedostot.
Artikkeli julkaistiin Opiskelijoiden Liikuntaliiton advertoriaalina Acatiimi-lehdessä 16.6.2023.
Kontaktinformation
oll@oll.fi
Bilagor
-
acatiimi_ig-karuselli_1.jpg (jpg, 221 kB)
-
acatiimi_ig-karuselli_2.jpg (jpg, 213 kB)
-
acatiimi_ig-karuselli_3.jpg (jpg, 289 kB)
-
acatiimi_ig-karuselli_4.jpg (jpg, 303 kB)
-
acatiimi_ig-karuselli_5.jpg (jpg, 325 kB)
-
acatiimi_ig-karuselli_6.jpg (jpg, 289 kB)
-
copy_ig-karusellille_1.docx (docx, 217 kB)
-
oll-artikkeli-acatiimi-lehti-aukeama-web.pdf (pdf, 232 kB)
-
saateteksti_sahkopostiin_2.docx (docx, 13 kB)
-
artikkeli_90_minuuttia_nuokkumista_vai_oppimista_1.pdf (pdf, 232 kB)
Mer o mer aktiva lektioner
9 sätt att minska sittande i lektioner -broschyr
Pauser i sittande ger välbefinnande och bättre inlärningsresultat vid högskolor. Kolla den här listan!
Läs mer om 9 sätt att minska sittande i lektioner -broschyrLiikunta & Tiede-tidskriftens temanummer om studerandeidrott
I det senaste numret av tidskriften Liikunta & Tiede diskuteras fysisk aktivitet inom studier. Artiklarna i temanumret om studerandeidrott har skrivits av bl.a. OLL:s specialsakkunnig inom högskoleidrott Jussi Ansala samt förbundets andra vice ordförande Marika Uusi-Illikainen. Nu erbjuder vi några av de viktigaste artiklarna ur högskoleidrottens perspektiv för läsning.
Läs mer om Liikunta & Tiede-tidskriftens temanummer om studerandeidrottRörelse jagar bort Smärte (video)
Undervisar eller studerar du vid en högskola? Är du också trött på att sitta mycket? Vill du ta rörelsepauser under föreläsningar? I videon sammanfattar Studerandenas Idrottsförbund och Förbundet för undervisningssektorn vid universiteten på ett roligt sätt varför och hur vi får mer energi och bättre resultat genom att införa mer rörelse i undervisningen.
Läs mer om Rörelse jagar bort Smärte (video)Tyska genom rörelse – en presentation av pulpetlös språkundervisning
Suvi Kotkavuori är universitetslärare i franska och utförande i Helsingfors universitets lektorer. Hon skrivar av hur Tia Patenge har tagit över rorelse i undervisning. I blog Suvi har intervjudat Tia som talar om hur hon har upplevd "pulpetlös undervisen" och vad det har gett henne. I blog sitaten är från Tia Patages.
Läs mer om Tyska genom rörelse – en presentation av pulpetlös språkundervisningLisää liikettä korkeakouluopiskeluun! -koulutus Centria-ammattikorkeakoulun opettajille
Centria-ammattikorkeakoulun opetushenkilökunnalle järjestettiin avoin koulutus opettajien mahdollisuuksista lisätä liikettä opetukseen.
Läs mer om Lisää liikettä korkeakouluopiskeluun! -koulutus Centria-ammattikorkeakoulun opettajilleToiminnallinen oppitunti – esimerkkejä Centria-ammattikorkeakoulun yhteisöpedagogikoulutuksesta
Näin rakennat aktiivisen ja vähemmän paikallaan oloa sisältävän oppitunnin mihin tahansa oppiaineeseen!
Läs mer om Toiminnallinen oppitunti – esimerkkejä Centria-ammattikorkeakoulun yhteisöpedagogikoulutuksestaSidan senast uppdaterad 22.12.2024