Liikuntatuutoroinnin 10 käskyä
Tässä Opiskelijoiden Liikuntaliiton vinkit liikuntatuutoroinnin kehittämiseen kymmenen käskyn muodossa.
Liikuntatuutoroinnin 10 käskyä
Vuosien varrella olemme saaneet paljon kysymyksiä ja toiveita siitä, että OLL:n tulisi määritellä
liikuntatuutorointia tarkasti. Alkuun emme tätä halunneet tehdä, koska eri paikkakunnilla
lähdettiin rakentamaan hyvinkin erilaisia malleja paikalliset erityispiirteet huomioiden:
kohderyhmät, järjestäjät ja liikuntatuutorien rooli vaihtelivat paljon korkeakoulujen välillä. Nyt vuosikymmenen liikuntatuutorointia eri paikkakunnilla seurattuamme uskaltauduimme vihdoin kirjaamaan ylös liikuntatuutoroinnin 10 käskyä.
Disclaimer: Suositukset ovat hyvinkin subjektiivisia ja niistä saa ja pitääkin poiketa, jos siltä tuntuu. Olemme yrittäneet perustella, miksi olemme juuri näihin suosituksiin päätyneet, joten näitä perusteluja vasten voit peilata omia valintojanne ja sitä, miksi juuri se toimintatapa on teille paras.
1. Suunnittele huolella!
Vaikka Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty -sanonnan voikin yleensä heittää roskakoriin, pitää se
kokemuksemme mukaan liikuntatuutoroinnin kohdalla hyvin paikkansa. Varsinkin kun on kyse
uudesta toimintamallista, on hyvä määrittää tarkasti etenkin toiminnan perustarkoitus: Miksi meidän
korkeakoulussamme pitää olla liikuntatuutoreita? Mitä me heiltä odotamme?
Kun osaat itse vastata näihin kysymyksiin, osaat myös auttaa liikuntatuutoreita heidän toiminnassaan. Jos toiminnan
perusidea on kaikille epäselvä, on toimintakin helposti epämääräistä. Avuksi suunnitteluun löytyy esimerkiksi liikuntatuutoroinnin tarkastuslista, jonka läpikäymällä olet jo pitkällä ja josta voit kiperän paikan tullen aina tarkastaa, mitä olitkaan tekemässä.
Mutta… Hyvin suunniteltu ei ole vielä ollenkaan tehty, eli jossain vaiheessa täytyy vain lähteä
kokeilemaan. Ja toisaalta uskaltaa muuttaa suuntaa, jos tuntuu, että ensimmäinen kokeilu ei johda
haluttuihin tuloksiin.
2. Nimeä vastuuhenkilö, joka ei vaihdu joka vuosi
Etenkin uuden toimintamallin kanssa, joka ei vielä ole vakiinnuttanut paikkaansa, on jatkuvuus
erityisen tärkeää. Siksi suosittelemme, että päävastuu liikuntatuutoroinnin vuosittaisessa
organisoinnissa olisi työntekijällä. Näin turvataan tiedon siirtyminen vuodelta toiselle ja toisaalta
joka vuosi ei tarvitse miettiä uudelleen parhaita toimintatapoja. Toiminnan rutinoituessa siihen
myös menee vähemmän aikaa.
Mutta… Kuitenkin on tilanteita, joissa pysyvän vastuuhenkilön nimeäminen voi olla
mahdotonta, jos liikuntatuutorointi on täysin esimerkiksi opiskelijakunnan hallituslaisen vastuulla.
Tällöin on erityisen tärkeää huolehtia toiminnan riittävästä dokumentoinnista ja uuden
vastuuhenkilön perehdyttämisestä.
3. Älä tee yksin
Tämä käsky koskee niin liikuntatuutoroinnin järjestämistä, kuin liikuntatuutorin toimimistakin:
yhdessä ideointi ja vastuiden jakaminen on kivempaa ja kevyempää. Kaikkein parasta on, jos
liikuntatuutoroinnista vastaa tiimi, jossa on opiskelija- tai ylioppilaskunnan työntekijä ja
hallitusvastaava, jolloin tiimissä on sopivasti uutta intoa ja rautaista kokemusta. Myös
liikuntatuutoreiden kannattaa toimia pareittain. Molemmissa tapauksissa oleellista on, että kukaan ei jää yksin vastuidensa kanssa ja aina on mahdollista pallotella ideoita ja saada tukea omille ajatuksilleen.
Mutta… Jos kuitenkin jostain syystä jäät yksin liikuntatuutoroinnin kanssa, muista huolehtia
omasta jaksamisestasi ja yritä edes välillä jutella jonkun kanssa toiminnan kehittämisestä ja
haasteista, joita kohtaat. Tähän esimerkiksi OLL:n sektoritapaamiset tarjoavat loistavan
mahdollisuuden. Muista myös huolehtia seuraajasi riittävästä perehdytyksestä.
4. Kohdista toiminta uusiin opiskelijoihin
Uudet opiskelijat ovat selkeä ja suhteellisen helposti tavoitettava kohderyhmä. Toimintaa –
varsinkin uutta sellaista – markkinoidessa kohderyhmän saavuttaminen on kriittistä.
Lisäksi uudet opiskelijat ovat elämänvaiheessa, jossa heidän elämässään tapahtuu paljon muutoksia:
uuden elämänvaiheen alussa luodaan uudet rutiinit. Siksi olisi tärkeää varmistaa, että liikunta
kuuluu näihin rutiineihin ja uusi tai vanha harrastus löytyy myös opiskelupaikkakunnalla.
Mutta… Jos kuitenkin haluat kohdistaa toiminnan johonkin muuhun kohderyhmään, kiinnitä
erityistä huomiota toiminnan markkinointiin.
5. Rekrytoi liikuntatuutoreiksi tuutoreita
Tämä on ehkä kaikkein ristiriitaisin käsky. Monessa korkeakoulussa on kokeiltu erilaisia malleja liikuntatuutoreiden valinnassa: joissain korkeakouluissa liikuntatuutorit rekrytoidaan vertaistuutoreiden joukosta, toisissa kuka tahansa kiinnostunut voi hakea liikuntatuutoriksi. On totta, että vertaistuutoreilla saattaa olla syksyllä melko tiukka aikataulu jo perustuutoroinnissa ja liikuntatuutorointi jää vähemmälle huomiolle alkuhulinoissa. Kuitenkin heidän etunaan on suora kontakti uusiin opiskelijoihin.Yleinen haaste liikuntatuutoroinnissa on se, että liikuntatuutorit eivät tavoita uusia opiskelijoita. Vertaistuutoreiden eduksi voi lukea myös sen, että yleensä he saavat koulutusta esimerkiksi ohjaamisesta tai ryhmätoiminnasta.
Mutta… Jos valitset liikuntatuutoreiksi myös ei-vertaistuutoreita, kiinnitä erityistä huomiota koulutukseen ja siihen, että liikuntatuutorit tekevät yhteistyötä muiden vertaistuutoreiden kanssa, jotta uudet opiskelijat tietävät toiminnasta ja kokevat sen helposti lähestyttäväksi.
6. Panosta koulutukseen
Kannattaa hyödyntää yhteistyötahoja koulutuksessa: esimerkiksi opiskeluterveydenhuolto voi olla kiinnostunut kertomaan opiskelijoiden liikuntatottumuksista tai kaupungilta voidaan tulla kertomaan paikallisista liikuntamahdollisuuksista kampuksen ulkopuolella.
Mutta… jos jostain syystä yhteinen koulutustilaisuus ei onnistu, kannattaa panostaa riittävään tukimateriaaliin ja varata aikaa liikuntatuutoreiden kysymyksiin vastaamiseen. Esimerkiksi OLL:n liikuntatuutorin opas tarjoaa hyvän pohjan materiaalille.
7. Varaa aikaa ryhmäytymiseen
Liikuntatuutorikoulutuksen ehkä tärkein anti on muihin tuutoreihin tutustuminen ja liikuntatuutoreiden keskinäinen ryhmäytyminen. Tähän kannattaakin panostaa esim. erilaisin tutustumisleikein ja sekoittamalla porukkaa ryhmätöihin. Parhaimmillaan ryhmäytyminen johtaa opiskelualojen väliseen yhteistyöhön myös liikunnan ulkopuolella. Jos mahdollista, kannattaa myös kannustaa liikuntatuutoreita toimimaan pareittain, jolloin ideoiden pallottelu ja toteuttaminen on helpompaa kuin yksin toimiessa.
Mutta… Jos koulutuksessa ei ole mahdollista varata aikaa ryhmäytymiseen, tarjoaa sosiaalinen media mahdollisuuksia rentoon yhteydenpitoon. Esimerkiksi liikuntatuutoreiden yhteinen facebook-ryhmä tarjoaa hyvän alustan kokemusten jaolle.
8. Tue etenkin viestinnässä
Vuosina 2015 ja 2019 toteutettujen liikuntatuutorointikyselyjen mukaan viestintä on yksi suurimmista haasteista liikuntatuutoroinnissa. Toisaalta, niin se tuntuu olevan aina ja kaikkialla. Liikuntatuutoreilla ei välttämättä ole kokemusta viestinnästä, eikä kanavia tavoittaa opiskelijoita. Siksi on tärkeää, että järjestäjänä autat heitä viestien muotoilussa ja sopivien viestintäkanavien löytämisessa. Voitte esimerkiksi jo koulutuksessa käydä läpi mitä kannattaa huomioida lajikokeilua järjestettäessä (vinkkejä löytyy esimerkiksi OLL:n liikuntatuutorin oppaasta).
Mutta… Myöskään sinun ei tarvitse olla viestinnän ammattilainen, vaan liikuntatuutoreilla on yleensä mahtavia ideoita. Kannattaakin käyttää esimerkiksi koulutuksessa hetki viestinnän brainstormaukselle.
9. Pidä yhteyttä liikuntatuutoreihin
Oulussa liikuntatuutorointia kehittänyt Ismo Miettinen korosti kokemuksiensa perusteella, että yhteydenpito liikuntatuutoreihin pitkin vuotta on avain onnistumiseen. Muista siis kysellä säännöllisesti liikuntatuutoreilta heidän fiiliksiään, muistutella toiminnasta ja heittää vaikka ideoita uusista toimintamuodoista. Sähköisen yhteydenpidon lisäksi vuoden aikana kannattaa järjestää muutama tilaisuus, jolloin liikuntatuutorit tapaavat toisiaan ja pääsevät jakamaan kokemuksiaan. Tämän voi hyvin tehdä esimerkiksi lajikokeilujen ohessa, jolloin tilaisuudet toimivat myös palkkiona liikuntatuutoreille.
Mutta… Jos laajempaan yhteydenpitoon ei ole jostain syystä mahdollisuutta, niin noudata ainakin seuraavaa käskyä, eli…
10. Kiitä!
Vaikka suurin motivaatio liikuntatuutoreille tuleekin varmasti liikunnan ilon jakamisesta, ei kiitosta ja palkitsemista saa unohtaa. Muista siis säännöllisesti kiittää liikuntatuutoreita heidän tekemästään tärkeästä työstä ja positiivisesta liikunnan ilmapiiristä, jota he levittävät kampuksillenne.
Kiitos kuuluu myös meiltä teille, liikuntatuutoroinnin järjestäjät ja liikuntatuutorit ympäri Suomen! Vuosikymmenessä konsepti on vakiintunut yksittäisestä pilotista yli kahteen kymmeneen Suomen korkeakouluun. Niissä toimii tänä päivänä satoja liikuntatuutoreita, jotka liikuttavat tuhansia opiskelijoita.
Iso kiitos teille kaikille siitä! Jatketaan tätä mahtavaa työtä, jotta yhä useampi opiskelija löytäisi liikunnan ilon!
Lisää aiheesta liikuntatuutorointi
Liikuntatuutoroinnin yhteinen idea-alusta
Lisää parhaat ideasi alustalle ja ota vinkkiä muilta! Pääset lisäämään ideasi lapulle tuplaklikkaamalla alustaa.
Lue lisää aiheesta Liikuntatuutoroinnin yhteinen idea-alustaValtakunnallinen liikuntatuutorointikysely 2019
Opiskelijoiden Liikuntaliiton johdolla liikuntatuutorointia on kehitetty Suomessa jo 2010-luvun alusta lähtien. OLL halusi noin vuosikymmen myöhemmin selvittää laajemmin, missä kantimissa toiminta valtakunnallisesti on.
Lue lisää aiheesta Valtakunnallinen liikuntatuutorointikysely 2019Liikuntatuutorointipäivien materiaalit
Opiskelijoiden Liikuntatliitto järjestää vuosittain valtakunnallisen liikuntatuutorointipäivän, johon kokoontuu liikuntatuutoroinnin järjestäjiä ympäri Suomen opiskelijakuntien, ylioppilaskuntien, korkeakoululiikuntojen ja opiskelijaurheiluseurojen. Tapaamisissa perehdytään liikuntatuutoroinnin järjestämiseen ja tutustutaan toisiin liikuntatuutoroinnin järjestäjiin ja heidän toimintaansa. Pääset tutustumaan liikuntatuutorointipäivien kirjallisiin materiaaleihin sivun lopusta löytyvistä linkeistä.
Lue lisää aiheesta Liikuntatuutorointipäivien materiaalitLiikuntatuutoroinnin järjestäjän opas
Tässä koottuna yksiin kansiin vinkit ja vihjeet liikuntatuutoroinnin järjestäjälle! Löydät oppaan liitteistä pdf-muodossa.
Lue lisää aiheesta Liikuntatuutoroinnin järjestäjän opasLiikuntatuutorin opas
Ota käyttöösi tiivis ja kattava opas liikuntatuutorin avuksi. Opas toimii hyvänä muistilistana tuutorille koko toimintakauden ajan! Ota opas käyttöösi lataamalla PDF-liite sivun lopusta.
Lue lisää aiheesta Liikuntatuutorin opasTurvallinen tuutori ‒ Vertaisohjaajan käsikirja
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun yhteisöpedagogiikan opiskelijat Eeva Vissel ja Elina Ylönen ovat osana opinnäytetyötään laatineet käsikirjan tuutoroinnin tueksi ja suunnan näyttäjäksi. Ota käsikirja käyttöön liikuntatuutoreita kouluttaessasi! Tutustu käsikirjaan pdf-liitteestä.
Lue lisää aiheesta Turvallinen tuutori ‒ Vertaisohjaajan käsikirjaLiikuntatuutoroinnin tarkastuslista
Lataa tämä näppärä taulukko käyttöösi, niin voit seurata yhdessä paikassa liikuntatuutorointinne kokonaisuutta. Saat taulukon käyttöösi lataamalla liitteenä olevan excel-taulukon sivun lopusta.
Lue lisää aiheesta Liikuntatuutoroinnin tarkastuslistaIdeoita liikuntatuutoreiden hakuilmoituksiin
Korkeakouluissa on aikojen saatossa houkuteltu opiskelijoita liikuntatuutoreiksi esimerkiksi tällaisilla ilmoituksilla!
Lue lisää aiheesta Ideoita liikuntatuutoreiden hakuilmoituksiinLiikuntatuutoroinnin tieto- ja kokemuspankki (Lähtenyt liikkumaan -hanke)
Tämä perusteellinen oppaan ovat luoneet liikuntatuutoroinnin uranuurtajat Oulun korkeakoululiikunnasta, jossa konsepti sai alkunsa 2010-luvun alussa. Opas tarjoaa perusteellisen katsauksen liikuntatuutoroinnin perusasioihin ja erityisesti liikuntatuutoreiden kouluttamiseen. Myös onnistumiset ja oivallukset on otettu oppaaseen ylös. Tutustu oppaaseen pdf-liitteestä, jonka löydät sivun lopusta.
Lue lisää aiheesta Liikuntatuutoroinnin tieto- ja kokemuspankki (Lähtenyt liikkumaan -hanke)Hyvinvointituutorointi Oulun yliopistolla
Parin vuoden aikana liikkumassa on käynyt jo yli 2000 kävijää! Lue alta esityksestä lisää, miten Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hyvinvointituutoroinnissa on onnistuttu tavoittamaan opiskelijat niin hyvin.
Lue lisää aiheesta Hyvinvointituutorointi Oulun yliopistollaLiikuntatutorointi Metropolia-ammatikorkeakoulussa
Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKAssa liikuntatutorointia tehdään yhteistyössä korkeakoulun Zone-liikuntapalvelujen kanssa.
Lue lisää aiheesta Liikuntatutorointi Metropolia-ammatikorkeakoulussaLiikuntatuutorointi pähkinänkuoressa
Opiskelijoiden Liikuntaliiton asiantuntijat kouluttavat korkeakouluyhteisöjä liikuntatuutoroinnin järjestämisestä. Alta löydät yhden koulutusmateriaaleistamme. Se keskittyy perustietoihin ja sisältää seuraavat osiot: 1. Opiskelijoiden liikuntakäyttäytyminen 2. Mitä on liikuntatuutorointi? 3. Liikuntatuutoroinnin hyödyt 4. Liikuntatuutoroinnin järjestäminen
Lue lisää aiheesta Liikuntatuutorointi pähkinänkuoressaSivua päivitetty viimeksi 21.12.2024