Saksaa liikkuen – esittelyssä pulpetiton kielten opetus

On perjantai ja niskat jumissa. Istun saksan kielen yliopisto-opettaja Tia Patengen luona Espoon Nöykkiössä. Käymme läpi poikkeustilanteen monia haasteita. Etätyö on tehnyt näkyväksi monta asiaa. Niin hienoa kuin onkin, että mahdollisuus opettaa ja opiskella jatkuu verkossa pandemiasta huolimatta, huomaamme muistelevamme entistä aikaa, jolloin vuorovaikutus oli välitöntä. Toiminnallisena opettajana Tia kaipaa etenkin liikettä. Miten se liittyy kielen oppimiseen?

"Esimerkiksi näin, Tia sanoo ja nousee ylös. - Lämmitellään!"

Nousen perässä, ja seuraavassa hetkessä olen jo liikkeessä. Links! Rechts! Wasser! Kaarran oikealle, vasemmalle, ylitän vesiesteen jos toisenkin. Nach vorne! Vielä eteenpäin, kunnes pysähdymme. Palaan pöydän ääreen hengästyneenä. Pferderennen (hevosratsastus) -lämmittely toimii. Sen löytää muun muassa Youtubesta.

Tialla on takanaan kuusi vuotta toiminnallista kielenopetusta Helsingin yliopiston kielikeskuksessa. Hän kutsuu menetelmää pulpetittomaksi opetukseksi. Ei kaikki tietenkään alkanut käden käänteessä. Olen seurannut koko sydämellään ja kehollaan työtä tekevän kollegani ammatillista kasvua jo pitkään. Meidän pitää palata kymmenisen vuotta ajassa taaksepäin.

"Opetustyö kyllä sujui ja palaute oli hyvää, mutta silti joku vaivasi. Pohdin etenkin suullisen taidon kurssejani, Tia muistelee. - Ne tuntuivat jotenkin staattisilta. Toisinkin voisin toimia, ajattelin."

Mikään uusi ei synny ilman liikkeelle lähtöä. Tialle ratkaisevaksi kokemukseksi muodostui Erasmus-opettajavaihto Zürichissa vuonna 2012, jolloin hän pääsi tutustumaan taiteilija-graafikko Franck Kauffmannin Saksaa improvisoiden -kurssiin.

"Tervetuloa, ei seuraamaan vaan osallistumaan, Frank sanoi minulle. Ei kurssilla olisikaan voinut jäädä seinän viereen."

Liikkeelle pienin askelin

Innostava kokemus jäi elävästi mieleen, opiskelijat olivat täysin vapautuneita. Siitä alkoi prosessi. Alkuun iskivät kuitenkin epäilykset. Onnistuisiko tämä Suomessa? Riittäisikö opiskelijoiden taso? Entä jos menetän kasvoni, kukaan ei lähde tähän?

"Muutama vuosi siinä menikin. Luin aiheesta paljon. Mietin myös, miten yhdistäisin liikkeen kielen oppimistehtäviin."

Tia aloitti pienin askelin. Vuonna 2014 keväällä hän oli lopulta valmis toteuttamaan kokonaisen suullisen taidon kurssin. Tia muistelee kiitollisena Lisaa, teatterialan vaihto-opiskelijaa Berliinistä, joka oli tuona keväänä Kielikeskuksessa saksan kurssiassistenttina. Lisalta Tia sai monta hyvää ideaa sekä ajatuksen pulpettien ja tuolien sivuun siirtämisestä. Millainen kokemus kurssi oli?

Pelot osoittautuivat turhiksi, Tia sanoo. – Opiskelijat odottivat tunteja, niin kuin minäkin.

Mutta onko tässä kyse liikuntatunnista, jääkö kieli sivurooliin? Tia ymmärtää epäilyksiä, koska työsti omia epäluulojaan ennen kuin uskalsi heittäytyä. Kyse on ennen kaikkea vapautumisesta ja uskaltamisesta. Kielten puhuminen jännittää, ja opiskelijoilla voi olla takanaan kurjia kokemuksia.

Liike tuo valtavasti iloa ja vapauttaa kommunikoimaan. Jo ensimmäisellä kurssilla syntyi lisäksi yhteys, jollaista en ollut aiemmin kokenut.

Siitä lähtien pulpetittomat suullisen taidon kurssit ovat olleet olennainen osa Tian opetusta. Oma tapa olla opettaja löytyi.

"On toisaalta tärkeää perustella opetusmenetelmä. Opiskelijat ovat erilaisia ja jos heidät pyytää ylös yllättäen, jonkun suorituspaineet saattavat pahentua."

Muutakin kuin lämmittelyä

Yhtä tärkeää on osallistua itse, heittäytyä. Opettajan esimerkillä on kiistaton vaikutus. Jokaisen tehtävän kohdalla on myös mietittävä yhteys kieleen. Ei se ole sekoilua sinne tänne, eikä jää vain lämmittelyharjoituksiin.

"Kun porukka on lämmennyt, on helpompi jatkaa muilla tehtävillä."

Sellaisia ovat vaikkapa mini-improt, joissa jokainen saa roolin. Tällaisia parin minuutin tilanteita löytyy suoraan arjesta: esimerkiksi lapsuuden ystävän yllättävä tapaaminen kadulla, tai rasittavaan naapuriin törmääminen rappukäytävässä. Ei tarvitse olla draamapedagogi tai synnynnäinen näyttelijä, ei edes ekstrovertti.

"Ei, kukaan ei joudu framille, Tia vakuuttaa. – Kun kaikki eläytyvät samaan aikaan omaan simulaatioonsa, unohtuu toisten tarkkailu."

Paras aika toteuttaa toiminnallinen kielen kurssi on ollut toukokuussa. Luokasta on helppo lähteä ulos ja toteuttaa vaikkapa kaupunkikierros -Stadtrallye- saksaksi. Kukaan ei voi jäädä takariviin nuokkumaan.

"Onhan se välillä rankkaakin. Etenkin jos vetää kahta kurssia samaan aikaan", Tia myöntää.

Toisaalta kunto kohoaa samalla kun oppimistilanteesta jää vahva muistijälki. Ei se tarkoita sitä, että kaikkien kurssien olisi oltava pelkkää draamaa. Mutta entä jos lisäisi liikettä jokaiseen tuntiin tai luentoon?

Korona haastaa

Koronakriisi on jo näyttänyt, että nyt jos koskaan liikettä tarvitaan. Ja se haastaa jokaisen opettajan ja opiskelijan. Tia on jo teettänyt aktiviteetteja, jossa lähettää opiskelijan pois ruudun äärestä. Vaikka ei se ole samanlaista kuin luokassa, jolloin niska- ja hartiakivut eivät iskeneet tällaisella voimalla. Voi vaan kuvitella mitä Tia ajattelee etäopetuksesta.

"Tuntuu kuin olisin joutunut muottiin, johon en sovi."

Ei niin, etteikö verkko-opetuksessa olisi hyviä puolia. Moni kuitenkin pohtii tällä hetkellä, milloin paluu tapahtuu, ja miten se tapahtuu? Jos Tia joutuisi jatkamaan näin loppu-uransa, miten hän sen kokisi?

"Se olisi täydellinen näivettyminen."

Niinpä. Tämä aika on parasta nähdä välivaiheena, joka kirkastaa hyväksi todetun menetelmän merkityksen. Toki kritiikkiä ja rakentavia ehdotuksia on tullut, ja mukaan on mahtunut yritystä ja erehdystä. Tia kertoo, että positiivinen palaute on kuitenkin järjestään yllättänyt hänet. Kielikeskuksen opetus palvelee kaikkia yliopiston tiedekuntia, ja ei ole sanottu, että menetelmät sopisivat vain tietyille ryhmille.

"Muistan kuinka eräs puuekonomian opiskelija tuli kerran kurssin päätteeksi sanomaan, että kaikkien luentojen tulisi alkaa lämmittelyillä."

Olemme yhtä mieltä Tian kanssa siitä, että luokkahuoneopetus ei saa kadota. Olisi kamala ajatus, että koronan varjolla meistä tulisi etäopettajia. Mutta nyt ei saa jäykistyä! Tämä vaihe on kuin alun esteratsastusharjoitus, jossa onnistuin ruostuneella saksalla. Samalla kun odotamme pandemian päättymistä, aiomme lisätä liikettä tulevan viikon zoomeihin.

Nach vorne – eteenpäin!

Blogin on kirjoittanut Suvi Kotkavuori, joka on ranskan kielen yliopisto-opettaja sekä puheenjohtajana Helsingin yliopiston opetusalan paikallisyhdistyksessä HYL ry:ssä.