Liikunnan kynnyksistä: saako korkeasta matalaa?
Kun juttelen liikunnan – ja erityisesti opiskelijaliikunnan – edistämisestä esimerkiksi opiskelijajärjestöjen liikuntavastaavien kanssa, törmään usein termiin ”matalan kynnyksen liikunta”. Ehkä viikoittain nuo sanat pääsevät myös omasta suustani, kun kerron mitä teen työkseni ja mikä on OLL:n ydintoimintaa: matalan kynnyksen liikunnan edistäminen. Mutta mitä se oikein tarkoittaa?
Matala kynnys palvelee jokaista
Jos kirjoitan googleen ”matalan kynnyksen liikunta”, saan tulokseksi monien eri kuntien liikuntapalveluista kertovia sivuja. Etelä-Savossa palveluista on myös tehty opinnäytetyö, jonka tiivistelmässä matalan kynnyksen liikuntaryhmistä kerrotaan seuraavaa:
”Matalan kynnyksen liikuntaryhmät on suunnattu terveytensä kannalta riittämättömästi liikkuville aikuisille. Ryhmät tarjoavat tukea liikunnallisen elämäntavan opettelussa sekä mahdollisuuden työ- ja toimintakyvyn ylläpitämiseen turvallisessa ympäristössä. Ryhmissä tavoitellaan sitä, että osallistujat löytävät itselleen sopivia liikuntamuotoja sekä saavat valmiuksia liikkua säännöllisesti ja omatoimisesti. Suurin osa ryhmäläisistä ohjautuu matalan kynnyksen ryhmiin liikuntaneuvonnan kautta.
Myös Nuoren Suomen Ideaopas matalan kynnyksen liikuntakerhotoimintaan kertoo, että matalan kynnyksen liikuntatoiminta ”kohdistuu pääosin terveytensä kannalta liian vähän liikkuviin lapsiin ja heihin, jotka ovat jääneet liikuntakerhotoiminnan ja muun liikunnallisen harrastustoiminnan ulkopuolelle. Painotus on ei-kilpailullisessa toiminnassa ja toiminta on usein monipuolista liikuntaa, sisältäen mm. pelejä, leikkejä, perustaitojen harjoittelua ja lajikokeiluja”.
Kynnyksen kasvaessa
Testataan sitten toisinpäin: googlaan ”korkean kynnyksen liikunta”. Tuloksissa vilisevät HIIT-harjoittelu ja sykerajat, mutta liikunnan harrastamisen kynnyksistä ei puhuta. Sen sijaan jälleen löytyy linkkejä matalan kynnyksen liikuntaa tarjoavien kuntien sivuille ja keskusteluihin siitä, miten joku on aina kokenut kynnyksen harrastaa mitään liikuntaa olevan korkea.
Korkean kynnyksen liikunta ei siis taida olla tavoiteltavaa (jos ei puhuta sykerajoista, niin sanotuista aerobisista tai anaerobisista kynnyksistä), sen sijaan matalan kynnyksen toiminnalla pyritään tavoittamaan niitä, jotka kokevat kynnyksen liikunnan harrastamiseen liian korkeaksi.
Mistä se kynnys liikunnalle sitten oikein tulee? Korkeakoululiikunnan barometrin mukaan opiskelijoiden vähäistä liikuntaa ennustavat parhaiten oman heikon motivaation lisäksi aiemmat huonot kokemukset liikunnasta, ajan puute ja heikko peruskunto. Myös toimeentuloon liittyvät syyt, eli käytännössä harrastamisen liian kallis hinta, nousee esiin.
Korkeakoulujen tarjoamat liikuntapalvelut pyrkivät osaltaan madaltamaan kynnystä liikkua, koska ne mahdollistavat liikkumisen opiskelujen lomassa edulliseen hintaan. Näin rahaa ja aikaa ei tarvitse käyttää siihen, että lähtisi opiskelupäivän jälkeen erikseen harrastamaan liikuntaa esimerkiksi kalliiseen kuntokeskukseen. Harrastamisen hinnan ja ajan puutteen muodostamisen kynnysten purkaminen vaikuttaa siis kohtuullisen selkeältä rakenteisiin vaikuttamalla.
Korkealta matalalle
Vaikeampi kysymys onkin sitten se, miten madalletaan sitä kynnystä, joka syntyy omasta heikosta motivaatiosta, aiemmista huonoista kokemuksista tai heikosta peruskunnosta? Viimeisimpään olisi helppo kuitata vain, että siinähän se kunto kasvaa kun liikkuu, mutta liikunnan aloittajalle se ei välttämättä auta. Jos tuntuu siltä, ettei selviäisi niistä helpoimmistakaan treeneistä tai pelkää muiden katseita ja ajatuksia, voi kynnys lähteä edes sen ensimmäisen kerran liikkeelle olla todella suuri. Mitään taikatemppuja näiden kynnysten purkamiseen tuskin onkaan, vaan siihen vaaditaan ainakin kärsivällisyyttä niin liikkujalta kuin ohjaajiltakin, kannustavaa ilmapiiriä sekä monipuolisia liikuntamahdollisuuksia.
Innostava ohjaaja saa liikkujan kokeilemaan uusia asioita turvallisessa ympäristössä. Ja joskus jopa ylittämään itsensä! (Kuva: Hilkka Laitinen)
Yksi merkittävimmistä tekijöistä liikuntakynnyksen madaltamiseksi on mielestäni liikuntapaikkojen ilmapiiri, ja tässä liikunnan ohjaajilla on suuri vastuu. Tämä teema nousee esiin myös keväällä 2015 julkaistussa Liikunta kansalaisten elämäkulussa -teoksessa, jossa 27 erilaista liikkujaa kirjoittaa kokemuksistaan liikunnanedistämistoiminnasta omasta näkökulmastaan. Esimerkiksi Tapio Bergholm kirjoittaa teoksessa seuraavasti:
”…liikunta- ja terveyskentässä toimivat elävät useimmiten liikunnallisesti aktiivista elämää. Olemattoman notkeuden, mitättömän liikuntaharrastuksen ja heikon kestävyyden omaavien ihmisten kohtaaminen, ohjaaminen ja kannustaminen vähittäisiin ja asteittaisiin elintapamuutoksiin on vaikeaa, kun omat elämäntavat ovat täysin eri planeetalta. Omakohtaiset kokemukseni kuntosalien ohjatuilta tunneilta sijoittuvat useimmiten masentavan ja nöyryyttävän välimaastoon. Ohjaajan liikeradat ja kestävyys ovat aina olleet niin toisenlaiset kuin omani.”
Toisena ratkaisuna voivat olla erityiset aloittelijoiden lajikokeilukurssit, missä liikuntaa pääsee harrastamaan turvallisessa ympäristössä yhdessä muiden kanssa. Vertaistuki ja yhdessä liikkuminen on myös hyvä keino madaltaa liikuntakynnystä: usein liikunnan aloittamisen esteeksi nousee juuri yksin uuteen paikkaan liikkumaan meneminen. Esimerkiksi liikuntatuutorointi tarjoaa hyvän toimintamallin tämän kynnyksen madaltamiseen. Samalla pääsee purkamaan ja käsittelemään niitä aiempia huonoja kokemuksia.
Urheiluun ja liikuntaan myös yhdistetään usein kilpailu ja omien suoritusten vertailu muihin, mikä osaltaan nostaa liikunnan kynnystä. Tärkeää olisikin luoda liikuntaan sellainen ilmapiiri, jossa ei tarvitse kilpailla ketään vastaan, jos niin ei erityisesti halua: tuloksia ei tarvitse vertailla tai kytätä paljonko painoa kukakin lastaa tankoonsa. Tässä korkeakoululiikunta on turvallinen ympäristö, sillä siellä liikkuu paljon erilaisia ihmisiä, kukin oman motivaationsa innoittamana. Ja niitä motiivejahan on varmasti yhtä paljon kuin meitä liikkujia, kaikki yhtä hyviä.
Parhaimmillaan liikunta tarjoaa meille kaikille oppimiskokemuksia ja mahdollisuuden toteuttaa itseämme omista lähtökohdistamme. Tämän tiivistää hienosti Anna-Maria Isola jo aiemmin mainitussa Liikunta kansalaisen elämänkulussa -teoksessa:
”Olen tullut tutuksi kömpelyyteni ja oppimistapani kanssa. Opin liikkeet omaan tahtiini, jos minä ja ympäristöni olemme rauhallisia.[…] Myönteinen oppimisympäristö, hyvä kokemus ja myönteinen käsitys itsestä oppijana ovat hyvän kehän alkupiste. Huomaan sen itsestäni. Kun pelko tai paniikki saa vallan, jätän leikin sikseen. Kun en jännitä, onnistun.”
Kuulostaa simppeliltä, mutta vaatii lempeyttä niin meiltä itseltämme, kuin ympäristöltämmekin. Huomion kiinnittämistä siihen, että kynnys liikuntaan on jokaiselle mahdollisimman matala.
Jos sinulla on ajatuksia siitä, miten liikunnan aloittamisen tai yleisesti sen harrastamisen kynnystä korkeakouluissa saisi madallettua, ole rohkeasti yhteydessä meihin OLL:ilaisiin. Otamme ilolla vastaan kaikki uudet ja kokeillutkin ideat!
******
Hanna Laakso, korkeakoululiikunnan asiantuntija vuodelta 2015
Lisää aiheesta opiskelijan aktiivinen arki
Opiskelija, nappaa vinkit liikkuvampaan opiskeluun!
Opiskelija, oletko miettinyt miten saisit muokattua arjestasi ja opiskelustasi liikkuvampaa? Varsinaista yleispätevää ohjetta on vaikea muodostaa, sillä jokainen opiskelija on erilainen liikkujana – aivan kuten opiskelijanakin. Se mikä toimii juuri sinulle, ei välttämättä toimi jollekin toiselle ja päinvastoin. Tärkeintä on että löydät juuri itsellesi sopivat tavat liikkua. Ohessa kattaus vinkkejä oman liikkumistavan löytämiseksi. Nappaa parhaiten soveltuvat heti käyttöön!
Lue lisää aiheesta Opiskelija, nappaa vinkit liikkuvampaan opiskeluun!Hyvinvointipassi -opintojakso
Hyvinvointipassi on 5 opintopisteen laajuinen verkossa toteutettava opintojakso, jossa käsitellään opiskelijan fyysistä hyvinvointia.
Lue lisää aiheesta Hyvinvointipassi -opintojaksoSivua päivitetty viimeksi 18.12.2024