Kuntavaalitavoitteiden taustapaperi

Tässä dokumentissa käsitellään OLL:n ratkaisuja liikkumattomuuden ongelmaan kunnissa sekä ratkaisujen taustamateriaaleja vuoden 2021 kuntavaaleja ja kuntapäättäjiä ajatellen.

Ratkaisu 1: Pyöräilyolosuhteita tulee kehittää ja kaupunkipyöräverkostoja kasvattaa – pyöräily on loistavaa hyötyliikuntaa kaikille asukkaille, myös opiskelijoille.

Pyöräily on erinomaista hyötyliikuntaa (UKK-instituutti), jonka avulla on mahdollista ylläpitää terveyttä ja vähentää työmatkojen ilmastovaikutuksia (Euroopan komissio). Pyöräilyn määrän voidaan laskea vähentävän suoraan terveydenhuollon kustannuksia (Gössling ym.).

Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmassa (Valtioneuvosto) asetetaan tavoitteeksi kasvattaa pyöräilemällä ja kävelemällä tehtyjä matkasuoritteita 30 % vuoteen 2030 mennessä. Tämä ei onnistu ilman kuntien aktiivista toimintaa ja kuntalaisten liikkumisen ohjaamista mm. kaupunkisuunnittelun keinoin (Kiili, Rajala & Sovio). Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on jakanut kunnille valtionavustuksia, joiden avulla on tehty parannuksia pyöräilyverkostoihin (Trafi).

Kaupunkipyörien käyttö on lähes kaksinkertaistunut vuodessa (Trafi), kun niitä on tuotu lisää kuntalaisten käyttöön. Korona-pandemian vaikutukset kaupunkipyöräilyn määrään eivät ole täysin tiedossa, mutta pyörien suosio on ollut kasvava (Kuntatekniikka). Pyöriä käytetään pääasiallisesti arkiliikkumisen välineenä työ- ja vapaa-ajan matkoihin. Käyttö keskittyy toistaiseksi pääosin kesäaikaan, mutta kunnat voivat toimia talvipyöräilyn edistämiseksi esimerkiksi aurausprioriteettejä määrittämällä (Liikenneturva). Esimerkiksi Oulu on mahdollistanut talvipyöräilyä onnistuneesti (Oulun seudun pyöräily).

Pyöräilyä voidaan edistää kunnissa monin keinoin. Kun kunta tarjoaa kaupunkipyörät käyttömaksua vastaan mutta subventoi niitä samalla itse, potentiaalisten käyttäjien määrä lisääntyy eivätkä kustannuksset jää yksin kunnan harteille. Kaupunkipyöräjärjestelmien toteutusmalleista voi lukea lisää liikenneviraston selvityksestä ja pyöräilykuntien verkoston sivuilta. Järjestelmä on mahdollista luoda asemallisena ja asemattomana. Kaupunkipyörät ovat verovapaat henkilöstöetuna, mikä palvelee myös alueen yrityselämää ja tekee pyöristä siten kunnille houkuttelevammat. Kaupunkipyöräilyn palveluntarjoajiin ja toimittajiin voit tutustua Pyöräilykuntien verkoston sivuilla.

Kunnat ovat luoneet erilaisia ohjelmia pyöräilyn edistämiseksi. Esimerkiksi Espoo, Jyväskylä, Hämeenlinna ja Kuopio. Pyöräilykuntien verkostoon kuuluu 127 jäsenkuntaa ja 33 yhteisöä, jotka edistävät pyöräilyä alueillaan. Niiden pyöräilyn edistämisohjelmiin voit tutustua kuntakohtaisesti haluamaansa kuntaa klikkaamalla. Lisäksi Pyöräliitto edistää omalla toiminnallaan pyöräilyn lisäämistä ympäri Suomen (liiton kuntavaalitavoitteet). Kaupunkipyörät parantavat pyöräilyn edellytyksiä esim. Helsingin keskustassa.

Ratkaisu 2: Läheltä liikkeelle – kampusalueiden ja opiskelija-asuntojen yhteyteen tulee rakentaa ulkoliikuntapaikkoja palvelemaan niin opiskelijoita kuin lähiseudun asukkaitakin.

Liikuntapaikkojen sijoittelu vaikuttaa merkittävästi liikuntapalveluiden saavutettavuuteen. Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen STYLE-hankkeen sidosryhmätyöpajojen tulosten mukaan matalan kynnyksen liikuntapalveluiden ja “höntsäliikunnan” mahdollisuuksia pidetään vähäisenä. Kaupunkiympäristöä, infrastruktuuria ja palveluita ei suunnitella liikkumista, liikuntaa ja virkistyskäyttöä priorisoiden. Tiukat normit, raamit, reviirit ja standardit määrittelevät suunnittelua, eikä yhteistyötä juurikaan tehdä yli hallinnollisten perusvelvoitteiden. Palveluiden sijoittaminen suuria yksiköitä suosien kasvattaa etäisyyksiä ja tekee niistä vaikeasti saavutettavia jalan tai pyörällä.

Kaupunkilaisille arkiliikunnan suurimpana haasteena on miellyttävän ja turvallisen liikkumisympäristön puuttumisena. Ratkaisuna tähän toimisi liikuntakaavoitus. Erilaisten palveluverkkojen suunnittelu tehdään pääsääntöisesti “ylhäältä alas”, jolloin käyttäjän tarpeet ja liikkumisen intressiryhmien osallistaminen jäävät usein taka-alalle.

THL:n koordinoiman FINRISKI-tutkimuksen perusteella vapaa-ajan liikunta jakautui seuraavasti: 26 % kotona tai kodin pihapiirissä , 24 % ulkona kaduilla, kävely- ja pyöräteillä ja ulkoliikuntapaikoilla, 36 % ulkona luonnossa (kodin tai vapaa-ajan asunnon lähiympäristö) ja 14 % sisäympäristöissä. Lähiliikuntapaikoille on edelleen kysyntää, sillä etäisyydet vaikuttavat merkittävästi liikuntapaikkojen käyttöön.

Kunnat voivat edistää liikuntaa ja liikuntapaikkarakentamista tekemällä strategisia valintoja sekä kaavoituksen keinoin. Kunnista 94 % onkin kirjannut tämän strategiaansa. Lisäksi yli 80 %:lla kunnista on myös liikunnan kehittämissuunnitelma tai -ohjelma sekä kävelyn ja pyöräilyn kehittämissuunnitelma tai -ohjelma. Kaupunkisuunnittelu vaikuttaa asukkaiden terveyteen ja liikunnan harrastamiseen. Lisäksi kunnilla on omia selvityksiä kuntalaisten liikkumiseen ja liikkumattomuuteen liittyen (esimerkiksi Vantaalla). Selvityksistä puuttuvat usein opiskelijat omana ryhmänään, vaikka heillä on muuta aikuisväestöä vähemmän resursseja käytettävissään. Lisäksi kunnissa on erityistarpeisia ryhmiä, joiden liikkumisen edellytykset ovat erilaisia.

Kunnilla on omia liikunnan edistämisohjelmia. Niistä osa on suunnattu aikuisväestölle, johon opiskelijat usein luetaan mukaan (esimerkiksi Lappeenranta, Päijät-Häme ja Jyväskylä). Lisäksi muut toimijat voivat yhteistyössä kunnan/kaupungin kanssa tuottaa liikuntapalveluita. Esimerkiksi Lappeenrannassa rakennettiin opiskelija-asuntosäätiön (LOAS) myötävaikutuksella kampuksen lähelle ulkoliikuntapaikka, joka palvelee opiskelijoiden lisäksi alueen asukkaita. Kampusalueelle saatiin myös ulkolajeja palveleva hiekkakenttä. (Ks. Kuntalehden artikkeli Lappeenrannan, Kouvolan ja Jyväskylän ulkoliikuntapaikoista.)

Liikunnalla on myönteinen vaikutus opiskelijoiden hyvinvointiin, jaksamiseen ja opinnoissa etenemiseen. Liikunta osaltaan tukee mielenterveyttä ja ehkäisee työkyvyttömyyttä ja syrjäytymistä, mitkä ovat yhteiskunnalle merkittäviä haasteita liikkumattomuuden kustannusten lisäksi.

Ratkaisu 3: Kuntien tulee huomioida opiskelijat liikuntapaikkojen alennuksissa ja tilavuokrauksessa.

Opiskelijat saavat pääsääntöisesti noin 10–20 % alennuksen muun muassa kuntien liikuntapalveluissa, uimahalleissa, yksityisillä kuntosaleilla ja erilaisilla liikuntakursseilla. Nämä palvelut ovat kuitenkin usein liian kalliita opiskelijan käytettäväksi ja kalliimpia kuin esimerkiksi Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian Zone-liikuntapalveluiden korkeakoululiikuntapalvelut tai Lappeenrannan ja Lahden MOVEOn. Alennuksia on syytä kasvattaa 50 %:n tasoon, jotta opiskelijat pääsevät palveluiden piiriin tasa-arvoisesti ja kunnat täyttävät lakisääteiset velvoitteensa.

Useat kunnat tukevat urheiluseuroja tarjoamalla vuoroja ja liikuntapaikkoja niiden käyttöön. Painotukset eivät kuitenkaan palvele aina opiskelijoita, vaan esimerkiksi Vantaalla painopisteet ovat lapsissa ja nuorissa sekä senioreissa. Oulun liikuntavuorojen jakoperiaatteet ovat moniperustaisemmat. Liikuntavuorojen jakaminen on kunnalle edullinen ja tehokas tapa tukea korkeakoulu- ja opiskelijaliikuntaa.

Opiskelija-alennukset kunnan ylläpitämiin liikuntapalveluihin vaihtelevat ja niistä on usein vaikea löytää tietoa. Esimerkiksi Jyväskylän, Turun, Porin ja Lappeenrannan kaupungin liikuntapalveluista löytyvät alennustiedot, mutta ne ovat usean mutkan takana piilossa. Alennukset vaihtelevat merkittävästi kunnasta, liikuntalajista ja ajasta riippuen noin 10–50 %:n välillä. Opiskelijoiden taloudellinen tuki esimerkiksi perheeltä voi olla vähäisempää, jos opintojen perässä on muutettu toiselle paikkakunnalle.

Opiskelijan käytettävissä olevat tulot ovat pienet verrattuna muuhun väestöön. Liikkumattomuuden kustannukset koskettavat kuitenkin myös opiskelijoita. Kuntalaisille tuleekin mahdollistaa edulliset liikunta- ja harrastusmahdollisuudet terveydenhuollon kustannusten ennaltaehkäisemiseksi ja työurien pidentämiseksi.

Liikuntapalveluiden ja -paikkojen saavutettavuudessa ja tasa-arvossa on vielä kehitettävää, ja palveluiden saavutettavuutta voi parantaa entisestään hintoja laskemalla. Vaikka tulot laskisivatkin per opiskelija, tulovirta voi olla suurempi, kun useampi tulee palveluiden piiriin.

Liikkuva opiskelu -ohjelma on käytössä korkeakouluissa, mutta opiskelijat eivät ole tasa-arvoisessa asemassa muiden ohjelman piirissä olevien opiskelijoiden kanssa. Esimerkiksi Vantaalla toisen asteen opiskelijoille tarjotaan ilmaisia kuntosali- ja uimahallivuoroja ja Vaasassa maksuttomia liikuntaryhmiä 13–29-vuotiaille. Vastaavia käytäntöjä on syytä edistää tai ottaa käyttöön myös muissa kunnissa.

Lopuksi

Liikkumattomuus maksaa koko yhteiskunnalle noin 3,5–7 miljardia euroa. Terveydenhuollon kustannukset vuonna 2018 olivat noin 21,5 miljardia, mistä julkisen rahoituksen osuus oli 75,8 %. Tästä noin puolet on kuntien harteilla, sillä ne vastaavat lakisääteisen terveydenhuollon järjestämisestä. Vuonna 2019 kunnat käyttivät terveydenhuollon järjestämiseen keskimäärin noin 3 490 €/asukas, kun liikuntaan käytettiin 109 €/asukas (2018). Sairastuvuutta alentamalla kunnat voisivat laskea terveydenhuollon kustannuksia 80–200€/asukas. Liikunnan rahoituksella on vaikutusta sairastuvuuslukuun. Lisäksi saavutetut epäsuorat edut, kuten parempi työkyky ja -hyvinvointi, tuottavat epäsuoria säästöjä. Työkyvyttömyyden kustannukset ovat noin 3–11% vuotuisista organisaatioiden palkkasummista. Tästä suurin osa on tuki- ja liikuntaelinten sairauksien aiheuttamia poissaoloja.

Mielenterveyden kustannukset yhteiskunnalle vuositasolla ovat noin 6 miljardia, eli noin 3500 €/palkansaaja vuodessa muun muassa hoitokustannuksina ja menetettyinä yhteiskunnan tuloina. Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt ovatkin toiseksi yleisein työkyvyttömyyden aiheuttaja.

Työvoiman riittävyys on entistä tärkeämpää väestörakenteen muuttuessa. Tämä tarkoittaa pidempiä työuria ja työkykyistä työvoimaa. Menetetyn työpanoksen suorat ja välillisen kokonaiskustannukset ovat vuosittain noin 24,35–24,85 miljardia euroa. Liikunta edesauttaa terveenä ja toimintakykyisenä pysymistä ja sen avulla voi vähentää ja hidastaa vanhenemisen tuomia muutoksia sekä ennaltaehkäistä, hoitaa ja kuntouttaa kaikkia tärkeimpiä työkykyä uhkaavia sairauksia. (Liikunta: Käypä hoito –suositus, 2016)

Kuntien on tehtävä oma osansa liikunnan lisäämiseksi. Helpoin keino on ottaa liikunta kunnan tai kaupungin strategiseksi painopisteeksi.