Liikkuva korkeakoulu vahvistuu – OKM myönsi OLL:lle merkittävän tuen Liikkuvan korkeakoulun jatkokehitykseen
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) koordinoimaan Liikkuva korkeakoulu -toimintaan 90 000 euroa ensimmäiselle vuodelle. Hanke on suunniteltu kolmivuotiseksi. Keskiössä on uusien korkeakouluarjen liikkunnallistamista lisäävien ratkaisujen löytäminen ja niiden käyttöön jalkauttaminen yhdessä korkeakouluyhteisöjen kanssa.
OLL aloitti Liikkuva korkeakoulu -toiminnan vuonna 2020 ja sitä on alusta saakka toteutettu yhdessä korkeakouluyhteisöjen kanssa. Liikkuva korkeakoulu juurruttaa Liikkuva opiskelu -ohjelmaa korkea-asteelle. Tavoitteena on lisätä opiskelijoiden hyvinvointia ja mahdollisuutta liikkumiseen kehittämällä korkeakouluympäristöä ja -kulttuuria liikuntamyönteisemmäksi sekä hikiliikunnan että arjessa tapahtuvan matalan kynnyksen liikkeen osalta. Arkiaktiivisuuden lisääminen on tärkeää, sillä rasittavakaan vapaa-ajan liikunta ei kompensoi päivän aikana karttununeita paikallaanolon tunteja. Vuoden 2021 korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (KOTT) mukaan 68,1 prosenttia korkeakouluopiskelijoista istuu päivittäin yli 10 tuntia. Lisäksi yli puolet korkeakouluopiskelijoista ei liiku terveytensä kannalta riittävästi.
“Liikkuva korkeakoulu -yhteisö on tehnyt aktiivisesti töitä liikkuvan korkeakoulukulttuurin edistämiseksi. Paljon on jo saavutettu, mutta opiskelijakyselyjen ja tutkimusten perusteella tekemistä riittää vielä”, sanoo OLL:n korkeakoululiikunnan asiantuntija Anni Liina Ikonen.
Käytännössä toimintaa toteutetaan esimerkiksi koulutusten ja tietopankin rakentamisen sekä vuorovaikutteisten verkostojen koordinoinnin muodossa. Lisäksi OLL on rakentanut Liikkuva korkeakoulu -tuloskortin yhteistyössä Liikkuva opiskelu -ohjelman, LIKES by Jamk:in sekä Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus sr:n kanssa. Tuloskorttia hyödyntävät korkeakoulujen liikuntatoimet, opiskelija- ja ylioppilaskunnat sekä muut sidosryhmät korkeakoululiikunnan edistämisessä.
Tällä hetkellä Liikkuva korkeakoulu -toiminnan tiimoilta hankkeita on käynnissä Aalto-yliopistossa, Helsingin yliopistossa, Humanistisessa ammattikorkeakoulussa, Ilmasotakoulussa, Jyväskylän ammattikorkeakoulussa ja Jyväskylän yliopistossa, Metropolia-ammattikorkeakoulussa, Svenska Handelshögskolan Hankenissa sekä Taideyliopistossa. Myös muissa korkeakouluissa toteutetaan laajasti Liikkuvaa korkeakoulua osana korkeakoululiikunnan perustyötä.
“On ollut mahtavaa nähdä, miten hyvin korkeakoulutoimijat ympäri Suomen ovat lähteneet edistämään Liikkuva korkeakoulu -toimintaa tahoillaan. OKM:n rahoitus takaa koko kentän hedelmällisen toiminnan jatkuvuuden ja yhdenvertaisuuden edistämisen eri korkeakoulujen opiskelijoiden välillä”, sanoo Ikonen.
Lisätiedot
Anni Liina Ikonen
korkeakoululiikunnan asiantuntija
Opiskelijoiden Liikuntaliitto
anniliina.ikonen@oll.fi / +358 44 780 0219
Kristiina Teppo
Korkeakoululiikunnan asiantuntija 2024, viestintäasiantuntija 2022–2024
Sinua voisi kiinnostaa myös
-
Tuire Ranta-Meyer: Leikkivä ihminen uskaltaa liikkua korkeakoulussa
Julkaistu:Tässä blogitekstissä Tuire Ranta-Meyer Metropolian ammattikorkeakoulusta pohtii, saako ammattikorkeakoulussa olla mielikuvittelujohtajia ja hulluusmestareita, kuten Littlen toimistossa? Voisiko luova, tänään vähän hassahtaneelta tuntuva idea olla huomenna kehitystä eteenpäin vievä voima? Löytyykö korkeakoululiikuntaan sellaisia näkökulmia, joissa opiskelijan ei tarvitse puhkua urheilullista voimaa voidakseen osallistua, harrastaa omilla ehdoillaan ja nauttia fyysisestä aktiivisuudesta askel − tai vaikkapa ranteen pyöritys kerrallaan.
Lue lisää artikkelista: Tuire Ranta-Meyer: Leikkivä ihminen uskaltaa liikkua korkeakoulussa
-
Markus Halonen: Tiedon levittäminen on tärkeä osa aktiivisuuden edistämistä
Julkaistu:Korkeakoulukulttuurin aktiivisuuden lisääminen on monitahoinen tavoite, jonka saavuttamiseksi kohderyhmää kannattaa lähestyä monesta eri kulmasta. Liikunnan hyödyistä ja liikkumattomuuden haitoista muistuttaminen on tietenkin tärkeää, mutta tarvitaan myös yksityiskohtaisempaa tietoa, kun uuden oppiminen halutaan jalostaa aktiivisuutta lisääväksi toiminnaksi. Tikissä työelämään -hanke järjesti elokuussa 2020 kolmen webinaarin sarja, jossa tarkasteltiin liikunnan hyötyjä mutta myös mahdollisia haittoja muun muassa aivoterveyden ja uusien liikkumisen suositusten näkökulmasta.
Lue lisää artikkelista: Markus Halonen: Tiedon levittäminen on tärkeä osa aktiivisuuden edistämistä
-
Ruotsinkielinen seminaari Liikkuva Korkeakoulusta 27.11.2020
Julkaistu:Finlands Svenska Idrotts järjesti Liikkuva opiskelu -aiheisen seminaarin ruotsiksi 27.11.2020. Seminaariin osallistui Opiskelijoiden Liikuntaliiton puolesta vuoden 2020 varapuheenjohtaja Sanna-Maria Ahl. Hän piti siellä esityksen opettajien merkityksesta osana opiskelijoiden matalankynnyksen liikkumista.
Lue lisää artikkelista: Ruotsinkielinen seminaari Liikkuva Korkeakoulusta 27.11.2020
Sivua päivitetty viimeksi 27.4.2023