Millan paikat oppia ja mokata

Toimin korkeakouluopintojeni aikana tuutorina. Vaikka vastuullani ei ollut liikuntatuutorin tehtävät, otin yhdeksi tuutorointini tavoitteeksi kannustaa kaikkia opiskelijoita omannäköisen liikunnan pariin.

Tämä johtui paljon omista kokemuksistani ja tarpeistani; huomasin muutama vuosi sitten, että halusin saada yhteisöllisen tavan liikkua osaksi arkeani, mutta en ollut varma, miten onnistua siinä.

Kynnys osallistua eri joukkuelajeihin oli korkea, sillä minulla ei ollut juurikaan urheilutaustaa.

Silti huomasin kaipaavani palavasti joukkueurheilun pariin, koska pelaaminen ja yhdessä tekeminen tuntuivat paljon mielekkäämmältä vaihtoehdolta kuin yksin kuntosalille raahautuminen.

Sen lisäksi että halusin löytää harrastuksen itselleni, toivoin voivani edistää liikuntakulttuuria opiskelukaupungissani.

Halusin, että jokainen halukas opiskelija voisi matalalla kynnyksellä osallistua joukkueharrastuksiin ja ylipäätään uusien lajien pariin. Motivaatio oppia uutta olisi ainoa kriteeri.

Opintojeni alussa etsin jonkin aikaa itselleni sopivaa toimintaa. Yritimme opiskelukavereiden kanssa perustaa omaa “liikuntakerhoa” rentoa pelailua varten. Paljastui, että oli yllättävän haastavaa saada sillä hetkellä varattua mitään liikuntasalitilaa opiskelijaystävälliseen hintaan. Kerran yritin jopa hakea rahoitusta kaupungilta, jotta olisin voinut perustaa monikulttuurisen ja yhteisöllisen liikuntaryhmän korkeakouluopiskelijoille sekä maahanmuuttajanuorille.

Toiminta jäi valitettavasti ilman rahoitusta, koska kaupunki päätti, että paikallinen opiskelijoiden liikuntapalvelu vastasi jo tähän tarpeeseen.

Toisena opiskeluvuotenani tilanne alkoi onneksi muuttua. Kaupungin opiskelijoiden liikunnasta vastaava toimija CampusSport lisäsi ryhmäliikunta-aikatauluihinsa Futsalin alkeet -nimisen tunnin. Tunti oli varattu kaikille opiskelijoille, jotka olivat kiinnostuneita oppimaan uutta lajin parissa.

Alkeistunti sisälsi ohjausta lajin perusasioista sekä loppupelit, joissa juuri oppimamme taidot pantiin testiin. Ohjaus toteutettiin englanniksi, sillä mukana oli aina myös kansainvälisiä opiskelijoita. Ryhmää ei oltu rajattu sukupuolen mukaan.

Myöhemmin osallistuin myös jonkin aikaa vastaavalle alkeistunnille koripallon parissa. Vaikka en ollut ikinä ennen harkinnut koriksen pelaamista, tilaisuus oppia uutta hyvässä hengessä muiden aloittelijoiden kanssa innosti minua myös tämän lajin pariin.
Ajattelin, että tällaisia mahdollisuuksia tulee vastaan niin harvoin, että otan ilon irti vielä kun opiskelijana voin.

Opintojeni loppupuolella kokosimme vuosikurssilaisteni kanssa myös sulkkisporukan, jonka kesken käytiin säännöllisen epäsäännöllisesti pelailemassa vapaa-ajalla. Oli hauskaa oppia sulkapallon sääntöjä ja vinkkejä omilta opiskelukavereilta rennon läpän heiton ohessa. Yhteiset pelihetket jättivät jälkeensä monta hauskaa muistoa sulkapallokentältä sekä uuden harrastuksen, sillä käyn edelleen pelaamassa vapaa-ajalla ystävien ja perheen kanssa.

Harrastan nykyisellä asuinpaikkakunnallani myös jalkapalloa paikallisessa seurassa aloittelijoiden porukassa. En kuitenkaan usko, että olisin uskaltanut aloittaa harrastamista ilman positiivista kokemusta opiskeluajoiltani.

Futsalin alkeet -ryhmässä oli vapaa ilmapiiri oppia ja mokata.

Vaikka tunneilla kävi paljon eritasoista porukkaa ja joistakin meistä tuli “vakkarityyppejä”, ei keneltäkään oletettu tietyn tasoista osaamista. Ryhmä ei osallistunut mihinkään kisoihin eikä toiminnalla ollut muitakaan pitkän tähtäimen tavoitteita, vaan jokainen tunti oli vain tilaisuus oppia uutta. Ohjaaja oli hyvin kannustava ja huolehti ilmapiiristä, jossa myös
aloittelijan oli turvallista harjoitella.

Miksi matalan kynnyksen liikunnan tarjoaminen on tärkeää?

Liikunta tukee opiskelukykyä eli auttaa opiskelijaa jaksamaan opinnoissa.
Kun liikunta on hauskaa sekä tuntuu turvalliselta, se edistää opiskelijan henkistä jaksamista.

Lisäksi joukkuelajit luovat yhteisöllisyyden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, mikä parantaa mielen hyvinvointia.

Jokainen tietää miten mahtava fiilis tulee siitä, kun ylittää itsensä kokeillessaan jotakin uutta.

Matalan kynnyksen ja niin sanotun höntsä-urheilun ytimessä on tavoitteiden pitäminen maltillisina.

Tällöin harrastus ei aiheuta stressiä vaan lievittää sitä.

Opiskeluvuosieni aikana oli ilo löytää monipuolisia tapoja liikkua muiden kanssa ja huomata, että uusia harrastuksia kannattaa aloittaa aikuisenakin. Tuutorina kerroin näistä mahdollisuuksista aktiivisesti eteenpäin korkeakouluyhteisössäni.

Haluaisin nähdä opiskelijoille suunnatuissa liikuntapalveluissa liikunnan iloon panostamista sekä kynnyksen madaltamista myös jatkossa.

Liikunnassa on tärkeintä, että jokainen saa tilaisuuden harrastaa itseään kiinnostavia lajeja taustastaan tai osaamisestaan riippumatta.

Tuutorit voivat pyrkiä edistämään tällaista liikuntakulttuuria omassa yhteisössään.

Kokeilkaa perustaa matalan kynnyksen harrastusporukka tai pyytäkää paikallista opiskelijoiden liikuntapalvelua tarjoamaan
aloittelijoiden tunteja eri lajien parissa. Jos teille on jo tarjolla tällaisia vaihtoehtoja, kertokaa niistä eteenpäin ja kokeilkaa osallistua itse jos mahdollista.

Kirjoittaja on KUPLA-hankkeen koulutussuunnittelija Milla Ruuska, joka on toiminut
opiskelijakunta HUMAKOn tuutorina 2016‒2017.