Opiskelijoiden Liikuntaliitto vaatii yhdenvertaisuutta korkeakoulujen liikuntapalveluihin
Korkeakoululiikunnan yhdenvertaisuutta, esteettömyyttä ja turvallisuutta on parannettava, vaatii Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) Tampereella 8.–9. marraskuuta pitämässään liittokokouksessa. 100-vuotisjuhliaan valmisteleva liitto kutsuu korkeakouluyhteisöt rakentamaan yhdessä liikkuvaa ja yhdenvertaista korkeakoulua.
Yhdenvertaisuus ei toteudu valtakunnallisesti, vaan liikuntapalveluiden taso vaihtelee korkeakouluittain ja paikkakunnittain. OLL vaatii Suomen hallitukselta taloudellisia kannustimia korkeakouluympäristön liikunnallistamiseen ja palvelujen kehittämiseen. Lisäksi OLL vaatii, että hallitus peruu liikuntapalveluihin kohdistuvat arvonlisäveron korotukset.
"Kannustimilla tulee lisätä myös korkeakoulujen yhteistyötä, jotta esimerkiksi monimuoto-opiskelijat voivat käyttää liikuntapalveluja joustavasti omalla paikkakunnallaan", toteaa liiton puheenjohtaja Emilia Junnila.
Yksittäisen opiskelijan näkökulmasta eriarvoisuuden kokemus vaikuttaa merkittävästi hyvinvointiin ja voi myös johtaa vähäisempään liikunta-aktiivisuuteen. Liikkumisesta keskustellaan usein normatiivisista lähtökohdista vammattomien ja norminmukaisten ihmisten näkökulmasta. Yhdenvertaisuuden parantamiseksi esteettömyys on ymmärrettävä sanan laajassa merkityksessä.
"Palvelujen esteettömyydessä ei ole kyse ainoastaan kynnysten korkeudesta tai ramppien kaltevuudesta, vaan yhtälailla tilojen, ohjeistusten ja toimintatapojen soveltuvuudesta esimerkiksi neuromoninaisille tai erilaisten aistiyliherkkyyksien kanssa eläville opiskelijoille," sanoo liiton puheenjohtajaksi vuodelle 2024 valittu Mio Kortelainen.
OLL haluaa varmistaa korkeakouluyhteisöjen kanssa, että jokaisella opiskelijalla on mahdollisuus toteuttaa liikunnallista elämäntapaa pelkäämättä joutuvansa syrjinnän tai häirinnän kohteeksi. Liitto kehittää parhaillaan yhdessä korkeakoululiikunnan toimijoiden kanssa turvallisemman tilan periaatteita, joihin se kutsuu korkeakouluja sitoutumaan. Periaatteet julkaistaan ensi vuonna osana juhlavuoden ohjelmaa, kun vuonna 1924 perustettu OLL juhlistaa suomalaisen opiskelijaliikunnan satavuotista historiaa.
“Kaikille turvallisempien tilojen luomiseen liittyy keskeisesti kaikenlaisten olettamusten tekemisen lopettaminen. Emme voi tietää vaikkapa toisen kokemuksesta, sukupuolesta tai toimintakyvystä, joten on oleellista olla valmis muuttamaan käsityksiään”, puheenjohtaja Junnila kommentoi.
Lisätietoja:
Puheenjohtaja Emilia Junnila
emilia.junnila@oll.fi,
+358 44 7800 210
Pääsihteeri Niko Peltokangas
niko.peltokangas@oll.fi
+358 44 780 0210
Sinua voisi kiinnostaa myös
-
OLL:n liittokokous: Korkeakoululiikunnan palvelut on turvattava ja pidettävä pois leikkauspöydältä
Julkaistu:Korkeakoulopiskelijoiden fyysisestä aktiivisuudesta ja hyvinvoinnista on pidettävä huolta takaamalla korkeakoulujen liikuntapalveluille ja korkeakouluympäristön liikkumiselle riittävä rahoitus, vaatii Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) liittokokous. 100-vuotias liitto muistuttaa, että opiskelijoiden hyvinvoinnista huolehtimalla valtio säästää pitkän pennin sosiaali- ja terveyskuluissa ja saa työelämässä pitkään jaksavia työntekijöitä.
-
Opiskelijoiden pahoinvoinnin loputtava nyt – Opiskelijoiden Liikuntaliitto vaatii toimia korkeakoululiikunnan puolesta
Julkaistu:Korkeakouluopiskelijoiden lisääntynyt pahoinvointi on yleisesti tiedossa, mutta teot sen katkaisemiseksi ovat jääneet laimeiksi. Seuraavissa eduskuntavaaleissa on korkea aika nostaa korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointi ja liikkuminen keskiöön, vaatii Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) Vuokatissa 2.–3. marraskuuta pitämässään liittokokouksessa.
-
Lisää rahaa, arkiaktiivisuutta ja yhdenvertaisuutta liikuntaan – tässä ovat Opiskelijoiden liikuntaliiton uudet tavoitteet
Julkaistu:Opiskelijoiden liikuntaliiton (OLL) tavoitteena on riittävästi rahoitettu liikkuva korkeakoulu, jossa liikuntapalvelut ja mahdollisuudet arkiaktiivisuuteen ovat yhdenvertaisesti kaikkien opiskelijoiden saavutettavissa. Näin voidaan tiivistää liiton uusi liikuntapoliittinen linjapaperi, joka hyväksyttiin liittokokouksessa Kuortaneella 11. marraskuuta.
Sivua päivitetty viimeksi 10.11.2023