Uutisarkisto
Tältä sivulta löydät kootusti julkaistut uutiset, kannanotot, tiedotteet ja blogitekstit. Voit suodattaa näkymää alla olevien kategorioiden avulla. Voit myös etsiä tiettyyn teemaan liittyviä julkaisuja. Teemat on merkitty #-merkillä kunkin julkaisun yhteydessä.
-
Julia Tuuri: Vaikuttamistyö on joukkuepeli, jossa ei pärjää yksin
Julkaistu:Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) puheenjohtaja Julia Tuuri pohtii, miksi opiskelijoiden valtakunnallisen edunvalvonnan ja vaikuttamistyön kiinnostavuus laskee.
Lue lisää artikkelista: Julia Tuuri: Vaikuttamistyö on joukkuepeli, jossa ei pärjää yksin
-
OLL: Liikunnasta leikkaaminen tarkoittaa tulevaisuuden työkyvystä leikkaamista
Julkaistu:Opiskelijoiden ja nuorten koronan kurittama hyvinvointi kaipaa lisää rahaa eikä leikkauksia. Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) pitää anteeksiantamattomana valtion budjettiin suunniteltuja liikunta-, nuoriso- ja kulttuurialojen leikkauksia.
-
Essi Lumme: Koronapandemian jäljet voivat näkyä pitkään korkeakoululiikunnassa
Julkaistu:Pandemia on kurittanut ja kirittänyt korkeakoulujen liikuntapalveluja, ja sen vaikutuksia nähdään vielä pitkään. Varapuheenjohtaja Essi Lumme kertoo, mitä OLL:n seurantakysely paljastaa koronapandemian vaikutuksista korkeakoululiikuntaan.
-
OLL:n koronaselvitys: Korkeakoululiikunta on unohtunut pandemiatuista
Julkaistu:Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) selvityksen mukaan vain yhden korkeakoulun liikuntapalvelut on saanut suoraa julkista tukea korona-ajan toimintaan. OLL haluaa korkeakoululiikunnan samalle viivalle muiden avustusten saajien kanssa.
Lue lisää artikkelista: OLL:n koronaselvitys: Korkeakoululiikunta on unohtunut pandemiatuista
-
Jussi Ansala: Viisi näkökulmaa parempaan korkeakoululiikuntaan
Julkaistu:Korkeakoululiikunnan erityisasiantuntija Jussi Ansala eritteli 1. lokakuuta SeAMK Sports -seminaarissa paremman korkeakoululiikunnan aineksia.
Lue lisää artikkelista: Jussi Ansala: Viisi näkökulmaa parempaan korkeakoululiikuntaan
-
Kooste kuntavaikuttamisen webinaaristamme
Julkaistu:Järjestimme webinaarin lautakuntavaikuttamisesta joulukuussa 2020. Se oli osa kolmiosaista kuntavaalisarjaa, jonka järjestimme yhdessä SAMOKin ja SYL:n kanssa kuntavaaleihin liittyen. Tässä koosteessa on webinaari pähkinänkuoressa.
Lue lisää artikkelista: Kooste kuntavaikuttamisen webinaaristamme
-
Saara Karkulahti: Näin opiskelijajärjestö vaikuttaa liikkumisen kysymyksiin kunnassa
Julkaistu:Kaupunginvaltuutettu ja liikuntatoimija Saara Karkulahti (os. Hanhela) antaa opiskelijajärjestöille vinkkinsä liikunnan edistämiseksi kunnallisessa päätöksenteossa.
-
Aika vinkata Vuoden Liekehtijä!
Julkaistu:Tiedätkö sinä kuka on seuraava Vuoden Liekehtijä? Jos tiedät, auta meitä!
-
Julia Tuuri: Liikunnan tärkeys tiedetään, mutta budjetissa se ei näy
Julkaistu:Liikkumattomuuden kustannukset ja liikunnan elintärkeys tiedetään, mutta silti valtion budjetissa tehdään liikuntasektorille leikkauksia, summaa budjettiriihtä Opiskelijoiden Liikuntaliiton puheenjohtaja Julia Tuuri.
Lue lisää artikkelista: Julia Tuuri: Liikunnan tärkeys tiedetään, mutta budjetissa se ei näy
-
Opiskelijoiden Liikuntaliitto budjettiriihestä: Kriisin jälkeen on jälleenrakentamisen aika, ei leikkaamisen
Julkaistu:Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) kannustaa maan hallitusta tekemään ensi vuoden budjettiin päätöksiä jälleenrakentamisesta leikkausten sijaan. OLL on huolissaan liikuntapaikkarakentamiseen esitetystä 6,3 miljoonan euron leikkauksesta.
-
Essi Lumme: Opiskelijoita ei saa jättää epätietoisuuteen rajoitusten jatkumisesta
Julkaistu:Korkeakouluopiskelijat palailevat parhaillaan opintojen pariin. Samalla moni opiskelija palaa kesän vietosta arkirutiineihin kuten korkeakoululiikunnan pariin. Kaikki korkeakouluopiskelijat eivät kuitenkaan pääse aloittamaan syksyn opiskelua kampuksilla. Koronasta johtuen eri puolilla Suomea on voimassa eritasoisia rajoituksia, jotka aiheuttavat haasteita myös korkeakoululiikunnan järjestämiselle.
-
Julia Tuuri: Linjapaperi ja eettinen säännöstö liittokokouksen käsittelyyn – mutta ketä valitaan ensi vuoden hallitukseen?
Julkaistu:Liittokokous on Opiskelijoiden Liikuntaliiton tärkeimpiä ja hykerryttävimpiä vuosittaisia tapahtumia. OLL:n jäsenyhteisöt ympäri Suomen kokoontuvat liittokokoukseen päättämään liiton tärkeimmistä asioista. Luvassa on muun muassa jännittäviä äänestyksiä, uusien ja vanhojen tuttujen tapaamista sekä innostavaa keskustelua.
-
Alkusyksyn webinaareissa opiskelevan urheilijan kaksoisuraa ja Liikkuva korkeakoulu -yhteistyötä
Julkaistu:Syksy tuo tullessaan kiinnostavia webinaareja korkeakoululiikunnan aiheista!
-
Mukaan Naisten kympille!
Julkaistu:Opiskelijoiden Liikuntaliitto tarjoaa huippuhintaan osallistumisen Naisten Kympille ja Naisten Kympin LadieSmile sarjaan. Hyödynnä etu!
-
Kuntavaalit käytiin – vaikuttaminen valtuustoissa ja lautakunnissa alkaa
Julkaistu:Pitkän odotuksen jälkeen viime sunnuntaina oli viimein kuntavaalien varsinainen vaalipäivä. Kun vaalit siirrettiin pandemian vuoksi keväältä kesälle, monen ehdokkaan kampanja-aika piteni ja uusiakin ehdokkaita ehti vielä mukaan. Mutta mitä näistä pitkään odotetuista vaaleista jäi käteen?
Lue lisää artikkelista: Kuntavaalit käytiin – vaikuttaminen valtuustoissa ja lautakunnissa alkaa
-
Löytyykö liikuntaa edistävä ehdokas kuntavaalikoneista?
Julkaistu:Kävimme muutamien vaalikoneiden kysymykset läpi ja tutkimme, kuinka suuressa osassa liikunta niissä on. Erityisesti kiinnitimme huomiota siihen, miten opiskelijoiden liikkuminen oli huomioitu kysymyksissä.
Lue lisää artikkelista: Löytyykö liikuntaa edistävä ehdokas kuntavaalikoneista?
-
OLL:n toimiston loma-ajat kesällä
Julkaistu:OLL:n toimisto lomailee pääasiassa heinäkuussa.
-
Tehtävä suoritettu
Julkaistu:Vuosi sitten julkaisimme ympäristövastuuohjelmamme. Miten olemme onnistuneet ja miten ympäristövastuuohjelma on muuttanut toimintaamme?
-
Opiskelija, käytä ääntäsi ennakkoon!
Julkaistu:Ennakkoäänestyksen merkitys opiskelijoille korostuu kuntavaalien siirtämisen myötä. Huomattava osa opiskelijoista muuttaa kesäkuukausiksi pois opiskelupaikkakunnalta, ja siksi ennakkoon äänestäminen on opiskelijalle hyvä tapa vaikuttaa kuntavaaleissa.
Lue lisää artikkelista: Opiskelija, käytä ääntäsi ennakkoon!
-
Oscar Byman: Liikunta osana ratkaisua opiskelijoiden hyvinvoinnille
Julkaistu:Kuntavaaliblogissa vuorossa on Helsingin RKP:n ehdokas Oscar Byman.
Lue lisää artikkelista: Oscar Byman: Liikunta osana ratkaisua opiskelijoiden hyvinvoinnille
-
Yhteistyötä ja opiskelijahintaista liikuntaa kuntiin, linjasivat ehdokkaat OLL:n vaalipaneelissa
Julkaistu:Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) nuorten ehdokkaiden (lii)kuntavaalipaneelissa (12.5.) nousi esiin erityisesti kaksi keinoa, joilla ehdokkaat parantaisivat korkeakouluopiskelijoiden liikuntamahdollisuuksia: 1) kuntien ja korkeakoululiikunnan systemaattinen yhteistyö sekä 2) opiskelijoiden maksuttomat tai edulliset kuntien liikuntapalvelut.
-
Koronan aiheuttamaa hyvinvointivajetta korjataan liikunnalla
Julkaistu:Koronarajoitusten pakottama etäopiskelu altistaa opiskelijan helposti keskittymisvaikeuksille, kehon kiputiloille ja yksinäisyydelle. Jo ennen koronaa opiskelijat istuivat päivittäin lähes 11 tuntia. Näiden faktojen valossa korkeakoululiikunta on opiskelijoiden ja henkilöstön hyvinvoinnin välttämätön tukipilari nyt koronan loppuvaiheessa sekä opiskelun siirtyessä takaisin kampuksille.
Lue lisää artikkelista: Koronan aiheuttamaa hyvinvointivajetta korjataan liikunnalla
-
Jatkokysely koronan vaikutuksista korkeakoululiikuntaan on nyt ulkona
Julkaistu:Elämme yhä koronan vaikutusten kanssa ja eritasoisia rajoituksia on yhä voimassa ympäri Suomea. Haluamme selvittää korkeakoululiikunnan tilannetta jatkoksi viime vuotiselle kyselylle. Kysely on koostettu aiempien kysymysten pohjalta.
Lue lisää artikkelista: Jatkokysely koronan vaikutuksista korkeakoululiikuntaan on nyt ulkona
-
Vinkkejä etäliikuntapahtumien järjestäjille
Julkaistu:Etäluennot, etäpalaverit, etäkahvit, etäsynttärit… Kaikki, mikä alkaa kolmella kirjaimella E, T, ja Ä, pursuaa korvista ja aiheuttaa turhautumista. Yksi poikkeus on: liikuntatapahtumat. Niiden kohdalla sanan eteen on pääsääntöisesti kirjoitettu “peruttu”.
Lue lisää artikkelista: Vinkkejä etäliikuntapahtumien järjestäjille
-
Opiskelija- ja nuorisojärjestöt vaativat: Työuupuneen toimeentulo on turvattava sairausloman aikana myös ilman mielenterveysdiagnoosia
Julkaistu:Työuupumus ja mielenterveyden oireilu yleistyvät yhä niin että niistä voidaan puhua lähes kansantautina. Työuupumuksesta toipuminen ja paluu työelämään on pitkä ja vaikea prosessi. Toimeentulon turvaaminen aiheuttaa monilla huolia toipumisen aikana. Ehdotamme sairauspäivärahakäytäntöihin muutosta, jolla turvataan toimeentulo työuupumuksesta aiheutuvan sairausloman aikana.
-
Liity Liikkuva korkeakoulu -postituslistalle!
Julkaistu:Tarjolla ajankohtaista tietoa opiskelupäivän liikunnallistamisesta korkeakouluissa! Liittymällä pysyt kuulolla mm. webinaareista, parhaista ideoista ja tukimuodoista korkeakouluille.
Lue lisää artikkelista: Liity Liikkuva korkeakoulu -postituslistalle!
-
OLL:n terveiset puoliväliriiheen: Nyt ei ole aika leikata liikunnasta!
Julkaistu:Tarve panostaa opiskelijoiden liikkumiseen ja hyvinvointiin korostuu koronan keskellä. Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) muistuttaa julkisen talouden suunnitelmasta neuvottelevaa hallitusta, että panostus opiskelijoiden hyvinvointiin on panostus tulevaisuuteen. Mielestämme nyt ei ole oikea aika leikata liikunnasta, vaan pikemmin satsata siihen.
Lue lisää artikkelista: OLL:n terveiset puoliväliriiheen: Nyt ei ole aika leikata liikunnasta!
-
Hanna Kivimäki: Pyöräilystä mahdollisuus jokaiselle
Julkaistu:Kuntavaaliblogissa vuorossa on Helsingin SDP:n ehdokas Hanna Kivimäki.
Lue lisää artikkelista: Hanna Kivimäki: Pyöräilystä mahdollisuus jokaiselle
-
Essi Lumme: Korkeakouluopiskelijat kannattaa huomioida kunnan liikuntapäätöksissä!
Julkaistu:Opiskeluaikana etsimme mahdollisuuksia laajentaa verkostojamme työelämää varten myös poikkitieteellisesti. Jokaiselle meistä syntyy opiskeluiden aikana useita uusia kaverisuhteita. Liian usein kohtaaminen ja verkostoituminen tapahtuu erilaisissa bileissä. Olisi hienoa, jos saisimme vahvistettua liikunnan roolia verkostoitumisessa ja ystävyyssuhteiden ylläpitämisessä.
-
Juili lähtee liikahtamalla -juttu Suomen kieltenopettajien Tempus -lehdessä
Julkaistu:Tiesitkö, että asennon vaihtelu ja liikuskelu opiskelun lomassa palauttaa kaivatun skarppiuden ruutujen ääreen ja sulattaa jumit kropasta! Helsingin yliopiston ranskan kielen opettaja Suvi Kotkavuori kirjoitti Suomen kieltenopettajien Tempus-lehteen opiskelijoiden ja opettajien yhteistyöstä ja parhaista vinkeistä etäopetusta vaivaavan Juilin karkoittamiseksi.
Lue lisää artikkelista: Juili lähtee liikahtamalla -juttu Suomen kieltenopettajien Tempus -lehdessä
Sivua päivitetty viimeksi 30.8.2020