Strateginen päiväkirja: Lausuntokierros on alkanut
Päiväkirjan sivu 6: Puheenjohtaja Essi Lumme raportoi parin viikon välein OLL:n jäsenmallin kehitystyöstä. Vuoden 2022 aikana laaditaan eri vaihtoehtoja kartoittava selonteko.
Lausuntokierros on alkanut ja luonnos selonteosta on lähtenyt jäsenille kommentoitavaksi. Samaan aikaan olemme koko toimiston voimin jatkaneet luonnoksen kehittämistä valmiiksi selonteoksi liittokokoukseen. Kuluneella viikolla olemme käyneet kappale kappaleelta selontekoa läpi ja pohtineet täydennyksiä sekä tarkennettavia asioita. Muutoksissa tulemme erityisesti keskittymään jäsenmalleihin ja kirkastamaan ne mahdollisimman konkreettisiksi ja selkeiksi. Vältämme kuitenkin liian yksityiskohtaiselle tasolle menemistä, jotta mallit voisivat toimia myös raameina tulevaisuuden kehitystyölle.
Emme kuitenkaan lopeta selonteon rakentamista vain toimiston omiin mietteisiin, vaan pyrimme sisällyttämään siihen jäsenistön toiveita lausuntokierroksen vastauksista sekä sidosryhmien palautteita ja myös niiden tahojen palautteita, jotka eivät ole jäseniä. Lausuntokierroksen lisäksi olemme nimittäin valmistelleet selontekoa lähipäivinä lähetettäväksi myös edellä mainituille tahoille.
Selontekoa käsiteltiin myös sektoritapaamisessa 13.9.–14.9. osallistujien kanssa. Käsittelyssä tarkastelimme selonteon rakennetta ja pyrimme kirkastamaan yhdessä niitä raameja, joihin yhdessä näemme uuden jäsenmallin parhaiten sopivan. Selonteon malleista saadaan näin valittua kehityskelpoisimmat jatkotyöstöä varten ensi vuodelle.
Essi Lumme
Sinua voisi kiinnostaa myös
-
Opiskelijoiden Liikuntaliitto esittää Marika Uusi-Illikaista Olympiakomitean hallitukseen
Julkaistu:Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) varapuheenjohtaja Marika Uusi-Illikainen uskoo, että kilpaurheilua ja liikunnallista elämäntapaa on mahdollista edistää yhteisessä kattojärjestössä.
-
Seuratoiminnan kehittämistuki haettavissa!
Julkaistu:Opetus- ja kulttuuriministeriön jakama Seuratoiminnan kehittämistuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Seuratuen avulla voidaan myös vahvistaa toiminnan laatua ja yhteisöllisyyttä, sekä tukea vapaaehtoistyötä.
Lue lisää artikkelista: Seuratoiminnan kehittämistuki haettavissa!
-
FISU Forum haastoi parantamaan opiskelijaliikunnan yhdenvertaisuutta
Julkaistu:Opiskelijaliikunnan kansainvälinen suurtapahtuma, FISU Forum, järjestettiin elokuun lopulla Zagrebissa, Kroatiassa. Suomea ja Opiskelijoiden Liikuntaliittoa tapahtumassa edustivat terveyden edistämisen opiskelija ja FISUn opiskelijalähettiläänä toimiva Tia Saharinen sekä liiton viestintäpäällikkö Niko Peltokangas.
Lue lisää artikkelista: FISU Forum haastoi parantamaan opiskelijaliikunnan yhdenvertaisuutta
Sivua päivitetty viimeksi 21.9.2022