Tule kehittämään opiskelijoiden kilpailutoimintaa!

Julkaistu: Kategoria: Ajankohtaista Asiasanat:

Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) perustaa Urheileva korkeakoulu -valiokunnan kilpailutoiminnan kehittämiseen.

Tutkimukset ovat osoittaneet kilpailemisen yhdeksi liikunnan harrastamista motivoivaksi tekijäksi. Korkeakouluissa opiskelee laaja joukko eri tasoisia aktiivisia, jäähdytteleviä ja lopettaneita urheilijoita – sekä muuten vain kilpailemisesta kiinnostuneita liikkujia. Liikuntatoimet ja opiskelijat järjestävät heille kilpailutoimintaa paikallisesti, ja OLL puolestaan järjestää valtakunnallisia opiskelijoiden SM-kisoja ja koordinoi kansainvälisiin kisoihin lähteviä.

Miksi?

Valiokunnan tarkoituksena on kilpailutoiminnan kehittäminen paikallisesti ja kansallisesti, parhaiden käytänteiden jakaminen ja yhteistyön lisääminen sekä muiden kilpaurheiluun liittyvien kysymysten käsittely.

Kenelle?

Valiokuntaan halutaan kaikki urheilevan korkeakoulun kehittämisestä kiinnostuneet toimijat OLL:n jäsenyhteisöistä (opiskelija- ja ylioppilaskunnat, yhteistoimintajäsenet) ja niiden piirissä toimivista järjestöistä, seuroista ja kerhoista.

Miten, missä, milloin?

Valiokunta kokoontuu pääsääntöisesti etänä. Kokouksia on 2-3 kertaa vuodessa sekä tarvittaessa.

Valiokunnan toiminta pidetään rakenteeltaan kevyenä. OLL:n toimiston edustaja vastaa kokousten järjestelyistä, kokoaa asialistat ja toimii tarvittaessa puheenjohtajana. Valiokunta voi tehdä esityksiä OLL:n hallitukselle ja liikuntatoimien valiokunnalle.

Miten mukaan?

Ole yhteydessä tapahtuma- ja koulutusasiantuntija Markku Rantahalvariin (markku.rantahalvari@oll.fi tai 044 780 0217) 10.11. mennessä.

Sinua voisi kiinnostaa myös