Julia Tuuri: Vaikuttamistyö on joukkuepeli, jossa ei pärjää yksin

Viime viikolla Twitterissä ihmettelin laskevaa kiinnosta yhteistä edunvalvontaa kohtaan. Tviitti sai kannatusta mutta ei yhtään vastausta siihen, miksi kiinnostus laskee ja jäseniä eroaa valtakunnallisista liitoista. Pohdin trendiä jopa eksistentiaaliseen kriisiin asti. Mihinkään lopputulemaan en päätynyt vaan hämmennyin vain entistä enemmän ja mieleni täyttyi kysymyksillä.

Kenen ajatellaan hoitavan valtakunnallista edunvalvontaa, jos liittoja ei nähdä jäsenmaksujen arvoisina? Kun valtionrahoitus jo nyt laskee, mitä sille tapahtuu, kun järjestöjen takana seisova joukkue harvenee? Eikö yhteistyössä enää nähdä voimaa?

Yksilötasolla perinteinen vaikuttaminen ja jäsenyys liitoissa ei houkuttele takavuosien tapaan.

Trendi liittyy yleisempään kehitykseen. Yksilötasolla perinteinen vaikuttaminen ja jäsenyys järjestöissä ei houkuttele takavuosien tapaan. Tämä koskee niin puolueita kuin ammattiliittoja ja muitakin valtakunnallisia järjestöjä. Nykynuoret osallistuvat sosiaalisen median, kansalaisaloitteiden, elokapinoiden ja viraalikampanjoiden kautta – sekä niiden järjestöjen, jotka tarjoavat nykyaikaisia osallistumisen tapoja. Huuhkajat ja susijengit yhdistävät kansaa, mutta omat yhteiskunnallisen vaikuttamisen joukkueet eivät enää löydy perinteisistä rakenteista samalla tavalla kuin joitain vuosikymmeniä sitten.

Vaikuttamisen muutos näkyy myös äänestystilastoissa. Tilastokeskuksen mukaan tämän vuoden kuntavaaleissa 18–24-vuotiaiden äänestysprosentti oli 35 ja 25–34-vuotiaiden 40. Yli 45-vuotiaiden ikäryhmissä äänestysaktiivisuus oli jokaisessa 56–68 prosenttia. Nuoret pelaavat siis puoliteholla tätäkin peliä, vaikka esimerkiksi nuorisobarometrin mukaan politiikka kiinnostaa nuoria jopa ennätyksellisen paljon.

Valtakunnallinen edunvalvonta on monelle meistä toimijoista sydämen asia. OLL:ssa haluamme edistää liikkeen ja liikunnan avulla jokaisen korkeakouluopiskelijan hyvinvointia ja terveyttä. Tästä hyötyvät myös ne opiskelijat, jotka eivät ole jäseniämme opiskelija- tai ylioppilaskuntien kautta. Näemme kipeästi, miten valtionavustusten pienenemisen lisäksi myös laskeva omarahoitusosuus, siis jäsenmaksujen lasku, vaikeuttaa tehtävämme toteuttamista. Palveluista joudutaan leikkaamaan resurssipulan vuoksi ja rajaamaan niitä entistä tiukemmin vain jäsenyhteisöille.

Vaikka osallistuminen valtakunnalliseen edunvalvontaan vähenee – tai oikeastaan juuri siksi – tarvitsemme niitä, jotka pelaavat muiden puolesta hiki päässä ja voiton kiilto silmissä. Tarvitsemme sellaisia opiskelijoiden puolestapuhujia, jotka jaksavat juosta, kun muita hapottaa ja turhauttaa.

Ammattikorkeakoulu- ja yliopistolakien mukaan opiskelija- ja ylioppilaskunnan ”tarkoituksena on - - edistää heidän [opiskelijoiden] yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiään”. OLL ja muut valtakunnalliset kattoliitot toteuttavat jäsentensä valtuuttamina nimenomaan tätä lakikirjausta.

Edunvalvonnan tarkastelu vain kulueränä on yhtä kestämätöntä kuin liikunta- ja kulttuuribudjeteista leikkaaminen.

Toiminnan rahoitus huolettaa varmasti myös paikallisella tasolla varsinkin niitä, joilla ei ole automaatiojäsenyyttä turvanaan. Edunvalvonnan tarkastelu vain hinnoiteltavana palveluna ja kulueränä on kuitenkin yhtä kestämätöntä kuin liikunta- ja kulttuuribudjeteista leikkaaminen keskellä koronakriisin aiheuttamaa hyvinvointivajetta. Itse asiassa se voi johtaa myös samaan lopputulokseen: hyvinvointia tukevien palvelujen huononemiseen ja opiskelijoiden äänen vaimenemiseen yhteiskunnan päätöksenteossa.

Toisaalta valtakunnalliset liitot pelaavat ensisijaisesti sellaisella tasolla, jolla osa opiskelija-aktiiveistakaan ei ole pelisuorituksia katsomassa. Vastuuta siitä, miten valtakunnallinen edunvalvonta näkyy ja miten tärkeältä ja tehokkaalta se näyttää, on myös meillä edunvalvojilla itsellämme. OLL:ssa olemme aloittaneet tänä vuonna työn sellaisen jäsenyys- ja toimintamallin löytämiseksi, johon nykyiset ja tulevat jäsenemme voivat ilolla sitoutua.

Useamman ihmisen yhteisellä mielipiteellä on enemmän merkitystä kuin yksittäisen ihmisen mielipiteellä. On helpompaa edistää yksilön ja yhteisön yhteiskunnallisia pyrkimyksiä joukkueena kuin yksin. Toivon, etteivät opiskelijat ja varsinkin heitä edustavat järjestöt jättäydy tarkoituksella valtakunnallisesta vaikuttamispelistä pois, vaan pysyvät ainakin kentän laidalla kannustamassa ja ohjeistamassa.

Julia Tuuri